Koditon turisti Manchesterissä

Manchesterin suosikkipubit Sinclair's Oyster Bar ja The Old Wellington Inn on siirretty kivi kiveltä ja lankku lankulta kaksi kertaa. Ensimmäinen siirto pelasti pubit, sillä alkuperäisellä paikallaan ne olisivat jääneet IRA:n valtavan autopommin riepoteltaviksi vuonna 1996. Timo Nieminen

Timo Nieminen

Englantilainen Manchesterin kaupunki on velmu paikka. Jotenkin Mänsesteri rehottaa näennäisen välittömästi kuin ruotsalaisen prinsessan rakkaus, mutta silti siitä ei ota selvää. Manchesteriläisten kanssa pääsee helposti juttusille. Suuri osa ihmisistä kuitenkin pysyttelee tuntemattoman kanssa tarinoidessaan tasolla sää/shoppailu/jalkapallo. Toisten puheista ei taas suomalainen saa koppia, vaikka kuinka yrittää.

Pysähdyn Tucker's Kebab -pikaruokapaikassa Canal Streetillä. Tilaan pahimpaan nälkään jonkin kebab-annoksen, jota valmistaessaan työntekijä heittäytyy syvälliseksi.

- Oletko koditon?, hän kysyä töksäyttää.

Varjele. Olisi pitänyt ajaa parta ja muutenkin siistiytyä ennen kuin lähdin hotellista.

- Anteeksi?

- Niin, että oletko koditon?

- Tuotatuotatuota... Ei, en ole koditon, vastaan ensihäkellyksestä selvittyäni.

- Tuo ei pidä paikkaansa. Me kaikki olemme kodittomia. Jumala ei ole luonut ketään omistamaan mitään pysyvästi. Joten asuntosi ei ole oikeastaan sinun. Se on vain lainaa, selittää kebab-mies.

Taidanpa mennä ulos nauttimaan kebabini. Kiitosta vaan, viisauksista.

Kebabin jälkeen kävelen kohti Chinatownia. Pysähdyn The Seven Oaks -pubissa (5 Nicholas Street), jota minulle on potrasti kehuttu. Kuulemma elävä vanhanajan juottola, jossa on aina posketon tunnelma.

Siispä sisään. Ja voi, olen ainoa asiakas, vaikka on alkuilta. Se tunnelmasta. Tekivätköhän suosittelijat vanhanaikaisen?

- Joo, nyt on vähän hiljaista, tunnustaa baarimikko.

- Mutta Seven Oaks on erikoinen pub. Vilkkain ajankohtamme on lauantaisin juuri ennen sulkemista. Eli suunnilleen kello neljästä seitsemään aamulla. Silloin paikka on täynnä läheisen sairaalan yövuoronsa lopettaneita ja muita lähiseudun työläisiä, baarimikko selittää innostuneena.

Taaperran Chinatownista takaisin kohti Canal Streetin baarialuetta. Manchesterin arkkitehtuuri paljastaa silläkin matkalla koko sielunsa. Minkä Luftwaffe ja IRA kaupungissa aikoinaan tuhosivat, korjattiin ilmeisesti nopeammin kuin kukaan ehti sanoa julkisivulautakunta. Kaupunkikuva on söpösti sekava, kaikenlaisia ja -ikäisiä rakennuksia on vielä kaikenlaisempien vieressä.

- Manchester ei ehkä voittaisi kaupunkien missikisoja, mutta viikonloppua viettävälle turistille se on jees. Manchesterissä on helppo liikkua, ja suuri plussa ovat kaikille ilmaiset Metroshuttle-bussit. Täällä on paljon nähtävyyksiä, ilmaisia museoita ja erilaisia ravintoloita. Hintataso on selvästi matalampi kuin meidän kotikulmillamme, kehuvat lontoolaiset Jill ja Alan Battersby.

Hyvästelen puheliaat Battersbyt ja suuntaan hotellille. Ensimmäisen 50 metrin aikana kaksi yksinäistä miestä yrittää tehdä eltonjohn-henkistä tuttavuutta kanssani. Canal Street on osa Gay Villagea, jonka ansiosta Manchester on brittien homokulttuurin kakkoskaupunki.

Gay Villagessa kannattaa ilman muuta käydä, olipa turisti kallellaan mihin suuntaan tahansa. Siellä on esimerkiksi hinta-laatu -suhteeltaan kaupungin paras ravintola eli Taurus (1 Canal Street) ja kaikinpuolin reipas meininki.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut