Athos, kuin muissa maailmoissa

Athos on jyrkkäpiiriteinen ja jylhä niemimaa. Simonos Petrasin luostari on rakennettu 330 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoavan kalliojyrkänteen reunalle. Taustalla nousee vaikeasti valloitettava Athos-vuori (2033 metriä). Ilkka Kulmala

Ilkka Kulmala

Athos ei räjäytä tajuntaa. Paljon pahempaa. Ortodoksien varjelluin reviiri, hiljaisuuden ja vanhoillisuuden tyyssija, kasaa mielen tilkkeistä omaa kyhäelmäänsä.

Uhmakkaasti muusta erkaantuvalla niemimaalla olet kahden maailman loukussa. Siitä, josta olet tulossa, et pääse irti. Sitä, johon olet saapunut, et tavoita.

Vaarana on pakokauhun retriitti.

Kreikan koillisnurkassa Aigeianmereen työntyvää maakaistaletta on paha taivuttaa matkaesitteisiin. Athos ei vastaa yksinkertaisiin selitysmalleihin.

Pyhän Vuoren autonominen munkkivaltio hengästyttää jo maallisilla yksityiskohdillaan. 20 luostaria, 2 100 munkkia. Ei pääsyä yhdelläkään naiselle, ei naaraspuolisille aaseille, ei kanoille.

1980-luvulla Kreikan kommunistinen kulttuuriministeri Melina Mercouri vonkasi lupaa Athoksen-vierailulle. Jumalanäidin ikoneja suutelevat munkit ehtivät suunnitella aseellista vastarintaa ennen kuin ex-näyttelijätär nöyrtyi korkeampien voimien edessä.

Athos on sellainen. Ei päästä helpolla, ei omiaan eikä vieraitaan.

Tarvitset viisumin, joka on varattava puoli vuotta ennen matkaa. Diamonotiria kattaa neljä päivää, kolme yötä. 110 vierasta per päivä, ei enempää. Heistä kymmenen saa olla vääräuskoisia ei-ortodokseja.

Kello käy eri aikaa, uusi vuorokausi käynnistyy auringon-laskusta. 41 asteen kumuus ei ole mikään syy, housuissa on oltava pitkät lahkeet. Uiminen turkoosimeressä on kielletty.

Mutta nämä ovat vain puitteet.

Athoksen sisällä sokkeloituu hengellisyyden labyrintti.

Takauma I:

Olinhan pieni, ehkä yhdeksän. Olisiko ollut vuosi 1965? Keuruun Lamposaaressa oli seurakunnan poikakerhon kolmipäiväinen kesäleiri. Ensimmäisenä iltana isä tuli tekemään leiristä juttua. Vuorisen Timoon ja minuun löi helppouden piru. Yö teltassa ei houkutellut. Hyppäsimme veneeseen. Maitopojat eivät kilvoitelleet, livistimme kotiin.

Athoksen polku alaspäin on jyrkkä, kivinen ja petollinen. Athoksen tie ylöspäin on jyrkkä, hiekkainen ja raskas. Helle, rinkka ja mieli tuntuvat yhtä painavilta.

Tulimme patikoimaan, vaeltamaan pyhässä, ei pyhään. Mutta Athos ei ole reppumatkaajan ja ruumiinpalvojan paratiisi. Polut ovat huonoja, tiet tylsiä, viitat epämääräisiä ja kartat huonoja.

Dafnin sataman kahvilan pitäjän kädessä tee läikkyy kupistaan.

"Kävellen Simonos Petrasin luostariin...? Älkää viitsikö. Laiva on juuri lähdössä."

Me tulimme kävelemään. Me kävelemme. Toisena päivänä hulluus alkaa takoa, helppouden piru kiusata kuin Keuruun Lamposaaressa.

Olo on sivullisen olo. Olemme muissa maailmoissa, oman päähänpistoturismimme kilvoittelijoita.

Milloin päivän viimeinen laiva päästäisi pois?

Simonos Petrasissa ei ole yösijaa.

Aasialaistaustainen majoitusmunkki kumartaa ystävällisesti, kantaa väsyneille ruokaa, ison lasin vettä ja pienen lasin ouzoa.

Raahaudumme Grigoriou-luostariin, jonka muurien sisällä törmäämme fariseuksina iltaliturgiaan. Vaihdan syvähikisen teknisen t-paidan uuteen salaa kirkon nurkan takana. Iäkäs munkki istuu penkillä kuin Ilmestyskirjan lennättämänä. Hänen silmänsä suurenevat paljaan ihon kauhusta.

Meidät ohjataan empien vierasmajaan, jonka kallioita aallot soittavat. Pää askaroi aamua vasten. Athos arveluttaa ja kiehtoo.

Tunnen olevani lähempänä elämän tarkoitusta kuin ikinä tai missään. Samalla ymmärrän, etten ole osannut koskaan kuvitella, miten kaukana ratkaisu ilkkuu.

Takauma II:

Keuruun Pioneeripataljoona syksyllä 1975. Ystävystyn varusmiespapin kanssa. Rohkaistun esittämään oudon kysymyksen.

"Kuule, voisiko olla mitenkään mahdollista, että Jumala olisi humoristi?"

Ystäväpappi katsoo kauan.

"Ei, se ei voi olla mahdollista."

Iltaruokailussa Pantokratorosin luostarin väki muodostaa vakavan piirin. He ovat juuri päättäneet liturgian, jossa ovat rukoilleet pahalta suojaa. Imen kasviskeittoa ja haen hymyn kosketusta. Tämänkaltaiset matkat satuttavat, siksi ne myös lohduttavat.

Athosta en pysty selittämään. En tiedä, pystyykö Luojaa lukuunottamatta kukaan. Tiedän vain sen, miten kuperkeikkamaisesti mieli reagoi.

Niin paljon kuin panta Athoksella kiristi, niin paljon kuin hikoilutti ja epäilytti, olin pois päästyäni jo ensi askelilla hahmottelemassa uutta viisumianomusta.

Seuraavaa hakumatkaa hiljaisempaan maailmaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.