Suuren virran varrella

Rein-joki on vilkas 1 250-kilometrinen liikenneväylä Sveitsin Alpeilta Pohjanmereen. Jokilaivoilla kulkevat matkustajat ja rahti. Rannoilla menevät pyöräilijät, autot ja junat. Jaana Ojala

Jaana Ojala

Olimme valinneet saksalaisen pyörämatkajärjestäjän valikoimista alkusyksylle viiden päivän matkan Mainzista Kölniin. Reilun 200 kilometrin mittainen Rein- pyörätie on pätkitty pyöräilijöitä varten noin 35-60 kilometrin mittaisiin päivämatkoihin.

Osa reitistä vie pitkin eroosion ja maannousemisen muodostamaa Reinin laakson keskiosaa. Alue kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Vilkas jokiliikenne, matkan varrella olevat kylät, linnat ja näköalapaikat tarjoavat nähtävää koko päiväksi, vaikka pyöräilymatkat ovatkin lyhyitä.

Hyvin viitoitettu pyörätie kulkee lähes koko matkan näköetäisyydellä joesta. Joki ylitetään matkalla vain pari kertaa. Siltoja on suurimpien kaupunkien kohdalla, muualla vastarannalle liikennöivät autolautat.

Matkatavarat kulkivat päivän aikana hotellista toiseen autokuljetuksella, niistä ei pyöräillessä tarvinnut huolehtia. Mittojen mukaiset vuokrapyörät oli toimitettu ensimmäiseen hotelliin. Pienen hienosäädön ja koeajon jälkeen päästiin matkaan.

Ensimmäisenä päivänä reitti vei kuvaukselliseen Eltvillen kylään, joka on tunnettu ristikkorakennuksistaan ja ruusuistutuksistaan. Hiljaisena sunnuntaina kylä nukkui ruusutarhojen keskellä Ruususen unta. Matka jatkui viinitarhojen halki kohti seuraavaa majapaikkaa, Rüdesheimia.

Rüdesheimissa ei ollut yhtä uneliasta. Keskustan olut- ja viinituvista kaikui ilmoille reipashenkinen saksalaishumppa. Poikkeamisen arvoinen oli kylän yläpuolella sijaitseva näköalapaikka, jonne pääsee köysiradalla.

Näkymät alas joelle, kylään ja viinitarhoihin ovat kirkkaalla säällä upeat.

Seuraavana päivänä ihastutti Bacharachin kaupunki. Koko rakennuskanta näytti olevan peräisin keskiajalta, jolloin kaupunki oli tärkeä kaupankäynnin ja kuljetuksen keskus.

St.Goaria lähestyessä Rein puristuu kapeaan ja mutkittelevaan jokiuomaan. Kumpuilevat viinitarhat vaihtuivat jyrkkiin kallioihin. Joesta nousee 130 m korkea, lähes pystysuora kallio, Loreley.

Erään tarun mukaan kaunis Loreley-neito houkutteli täällä laulullaan muinoin veneilijöitä, jotka törmäsivät kohtalokkaisiin rantakallioihin.

Kolmantena pyöräilypäivänä maisemia pääsi katsomaan lintuperspektiivistä sympaattisen Boppardin kaupungin lähellä. Vierseenblick -näköalapaikalta näkee joen mutkien muodostamat neljä "järveä" kukkuloiden välissä. Kahden Saksan ison joen, Reinin ja Moselin risteyskohdassa sijaitseva Koblenz oli seuraava yöpymispaikkamme.

Andernachin kaupungin erikoisuuksiin kuuluu ns. kylmävesigeysir. Maan alla sijaitseva mineraalivesilähde toimii samalla periaatteella kuin painetta kerännyt vissypullo avattaessa. Vesi suihkuaa kymmenien metrien korkeuteen.

Joen molemmin puolin kohoavat jyhkeät siltatornit pysäyttävät matkamme seuraavaksi. Remagenin silta rakennettiin ensimmäisen maailmansodan aikaan.

Toisessa maailmansodassa amerikkalaiset saivat sillan haltuunsa ja pääsivät tätä kautta Reinin itäpuolelle. Amerikkalaisten joukoille silta oli ensimmäinen mahdollinen Reinin ylityspaikka.

Seuraava yöpymispaikka Bad Godesberg on tunnettu mineraalivesilähteistään, joista saadaan vettä sekä kylpylöihin että juomavedeksi. Bad Godesberg on hallinnollisesti viereisen Bonnin kaupungin osa. Bonnin ollessa Länsi-Saksan pääkaupunki, monet lähetystöt ja virastot sijaitsivat täällä.

Bonnista ei ole enää pitkä matka reitin päätepisteeseen, Kölniin. Tuomiokirkon tornit sekä teräsrakenteisen rautatiesillan komeat kaaret tulevat näkyviin jo kaukaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.