Jäähyväiset maailman parhaalle työpaikalle

Timo Nieminen

Sanotaan, että kaikki loppuu aikanaan.

Niinpä britti Ben Southall, 34, palaa vuodenvaihteessa tylysti arkeen. Maailman parhaaksi kuvailtu työpaikka australialaisen lomasaaren "talonmiehenä" päättyy vuoden viimeisenä päivänä, ja Southall lentää kotiinsa sateiseen Englantiin.

Kesäkuusta lähtien Southallin työnä on ollut markkinoida australialaisen Queenslandin osavaltion matkailua. Upeassa merenrantahuvilassa asuen hän on kolunnut hiekkarantoja, nähtävyyksiä ja hotelleja - ja kertonut niistä blogissaan.

Southall valittiin aikanaan yli 36 600 hakijan joukosta, joten duuni vastasi ainakin pientä lottovoittoa. Palkkaa hänelle maksettiin 95 000 euroa.

- Ihmiset luulevat, että olen vain nautiskellut hiekkarannoista ja loputtomasta auringonpaisteesta. Mutta tämä puoli vuotta on ollut täyttä työntekoa. Tosin mukavaa sellaista, enkä voi valittaa mistään, Southall sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.