Tästä syystä lentäjät vihaavat lintuparvia

Timo Nieminen

Matkustajalentokone painaa noin 200 tonnia, lintu muutaman kilon. Silti niiden yhteentörmäys voi halvaannuttaa lentokoneen, kuten kävi New Yorkista vuonna 2009. Airbus A320 joutui muutama minuutti nousun jälkeen laskeutumaan Hudson-jokeen.

Hudson-turman jälkipuinti keskittyi lähinnä pakkolaskun täydelliseen onnistumiseen ja sankarilentäjien ylistämiseen. Vain ilmailualan lehdet jaksoivat Hudson-turman jälkeen paneutua US Airwaysin koneen putoamisen syyhyn. Se oli törmäys kanadanhanhien parveen. Koneen molemmat moottorit sammuivat, kun linnut imeytyivät niihin.

Viime viikkoina lintujen uhka lentoliikenteen turvallisuudelle on taas noussut puheenaiheeksi, myös Suomessa. Kuopiossa kesäkuussa Helsingin-aamukone myöhästyi lintukolarin vuoksi.

Tänä vuonna on ilmailututkijoiden mukaan sattunut enemmän lentokoneiden ja lintujen törmäyksiä kuin koskaan. Syy on yksinkertainen. Kun lentoliikenne vuosi vuodelta kasvaa, lintukolhut lisääntyvät samassa tahdissa.

Lentoyhtiöt eivät ymmärrettävistä syistä halua puhua lintuongelmasta ellei ole pakko, mutta niidenkin mitta alkaa täyttyä. Kyllästymisen taustalla ovat turvallisuuden lisäksi taloudelliset seikat: lintujen kolhimien koneiden korjaaminen ja seisottaminen huoltohalleissa sekä lentovuorojen myöhästymiset maksavat lentoyhtiöille maailmanlaajuisesti tänä vuonna noin 2,8 miljardia euroa.

Vaikka valtaosa lintutörmäyksistä tapahtuu lentokoneen nousun tai laskun yhteydessä hyvin lähellä lentokenttää ja matalalla, ei lintujen pelottamiseksi lentoreiteiltä ole keksitty luotettavaa keinoa. Monilla lentokentillä on turvauduttu jopa perinteiseen keinoon eli haulikkoon.

Kansainvälinen ilmakuljetusliitto (IATA) ratkoo lintuongelmaa tosissaan tänä kesänä. Jälleen kerran kaikessa hiljaisuudessa, sen verran arasta ja jopa matkustajamääriin vaikuttavasta aiheesta kun on kysymys.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.