Tee niin kuin tarina

Ensin oli intohimo teehen. Tuosta intohimosta syntyi vuosien varrella ammatti ja jyväskyläläisten rakastama teehuone Teeleidi, jonne tullaan maistelemaan kauempaakin.

Katariina Henttonen, Helena Hirvonen

Iltapäivätee herkkujen kera, teetaide tai yhteinen teehetki. Tee on monipuolinen juoma, josta löytyy erilaisia vivahteita jokaiseen makuun ja käyttötarkoitukseen.

Teeleidin perustaja, teeleidi itsekin, Anne Savela piti teestä jo pienenä tyttönä. Jyväskylässä oli aikanaan pieni teekauppa, Rosmariini, jota piti Pirkko Salovaara. Savela kertoo, että kun kaverit käyttivät viikkorahansa karkkikauppaan tai Tiimariin, pieni Anne meni Rosmariiniin.

– Muistan vieläkin tuoksun ja tunnelman. Olen myös ikuisesti kiitollinen kauppiaalle, joka palveli minua viikkorahoineni kuin isompaakin asiakasta. Nenäni ylsi tuskin tiskin reunaan ja minua jännitti hirveästi, enkä tiennyt miten kaupassa pitäisi toimia. Silti sain kohteliasta palvelua, kauppias pakkasi pyytämäni teen huolellisesti, rauhallisesti ja kauniisti. Kotona menin innoissani näyttämään äidille ostoksiani ja huomasin ostaneeni rommiteetä, Savela sanoo.

Anne Savela lopetti kahvinjuonnin jo viitisentoista vuotta sitten. Kenties se oli kuitenkin juuri Savelan perheen asuminen Kiinassa ennen Teeleidin perustamista, joka sinetöi kohtalon teen kanssa.

– Asua Kiinassa on sama kuin elää teestä. Kiinassa tee on kulttuuria, elämää ja tapa hengittää. Kaikki juovat teetä, kulttuuri on tuhansia vuosia vanha ja sitä arvostetaan. Kiinassa pystyy esimerkiksi yliopistotasolla opiskelemaan teetä pääaineenaan, Savela kertoo.

Jyväskylään palattuaan Anne Savela huomasi virheen: täältä oli vaikea löytää hyvää teeetä. Siksi teehuone piti perustaa itse. Ensimmäiset vuotensa Teeleidi sijaitsi Lutakon Leidissä, nyt teehuoneen koti on jo kolmisen vuotta ollut Kramsunkadulla vanhassa Karpion talossa.

Anne Savela muistelee kolmea häneen suurimman vaikutuksen tehnyttä teekokemusta, joita hän ei osaa laittaa tärkeysjärjestykseen. Ensimmäisen vavisuttavan teehetken hän koki Kiinassa asuessaan.

– Olimme muuttaneet juuri Kiinaan ja rakastuin kiinalaisiin puistoihin. Turistielämä oli ohi, rupesimme liikkumaan kansan parissa ja elämään kuin kiinalaiset. Menin lempipuistooni ja sain aivan tuoretta Oolong-teetä. Teetä juodessani katsoin kun ihmiset lauloivat, tanssivat ja lennättivät leijaa. Se oli lumoavaa, hän toteaa.

Toinenkin ikimuistoinen teehetki oli myös Kiinassa, mutta jo Suomeen palaamisen jälkeen.

– Matkustimme poikani kanssa kahdestaan Kiinaan. Rakastin Long Jing -teetä, eli Länsijärven Lohikäärmeenkaivo -teetä. Matkustimme junalla Länsijärven alueelle, jossa sain juuri kerättyä, aivan tuoretta Long Jing -teetä. Se oli jotenkin pyhä kokemus päästä juomaan tuoretta teetä teeplantaasilla vuoren juurella, Savela jatkaa.

Kolmas kokemus oli yllättäen Saksassa, Berliinin lähistöllä.

– Minulla on taipumus matkustaa erikoisiin paikkoihin. Olin kuullut Saksan ”Pikku Moskovasta” Wünsdorfista, hylätystä aavekaupungista lähellä Berliiniä ja lähdimme etsimään sitä. Kaupunki ei ollutkaan enää aivan tyhjillään. Löysin sieltä venäläisen teekaupan, jota piti vanha mies. Hän toi sinne teetä Mustanmeren alueelta. Paikassa, mistä en olisi uskonut löytäväni mitään, mies tarjoili meille gruusialaista teetä venäläisten leivonnaisten kera. Hän laittoi teehen sokeria, mitä en ikinä itse laita teehen, mutta se oli aivan mahtavan hyvää, Savela muistelee.

Tee taipuu moneksi. Maustetut teet toimivat usein hyvänä makuparina esimerkiksi leivonnaisten tai muiden herkkujen kanssa. Yksi Teeleidin asiakkaiden suosikki onkin afternoon tea, eli englantilaistyyppinen iltapäiväteehetki herkkuineen. Savela kertoo, että iltapäiväteestä on kiittäminen 1800-luvun puolivälissä teetä tarjoillutta Bedfordin herttuatar Annaa.

– Englannissa oli tuohon aikaan tapana syödä aamiainen ja tarjoilla päivällistä vasta hyvin myöhään. Iltapäivällä ei syöty. Herrasväki saattoi viettää iltapäivät punssia naukkaillen, joten herttuatar keksi ryhtyä tarjoamaan teetä herkkujen kera ja näin samalla raitistamaan kansaa, Savela opastaa.

Iltapäiväteen kera tarjoiltavat skonssit ovat myös hyvin pidettyjä. Skonssit tarjotaan aina tuoreina. Skonssit, kuten lähes kaikki muutkin Teeleidissä tarjoiltavat herkut valmistaa Anni Veander, joka leipoo päivittäin tuoreet leivonnaiset teen kaveriksi.

– Tarjoamme päivittäin sekä suolaisia että makeita leivonnaisia. Löytyy myös gluteenittomia, vegaanisia ja uutena keto-leivonnaisia, Savela ja Veander kertovat.

Periaatteessa mitä tahansa herkkuja voi syödä minkä tahansa teen kanssa, oman maun mukaan. Teetaide on kuitenkin asia erikseen.

– Vaikkapa hienoa japanilaisia senchoja tai valkoista Silver Needle -teetä kannattaisi juoda sellaisenaan, ettei niiden maku mene hukkaan. Se menee jo vähän harrastamisen puolelle ja esimerkiksi senchat juon aina tietynlaisesta, pienestä ja korvattomasta kupista, Savela sanoo.

Anne Savela toivoisi, että suomalaiset oppisivat valmistamaan teensä oikein ja huolella. Moni juo pussiteetä tai valmistaa teensä väärin, jolloin se ei maistu hyvältä. Teehifistely ja -taide ovat kuitenkin koko ajan tutumpia suomalaisillekin.

– Aika paljon ihmiset ovat kuitenkin lähteneet jo hakemaan laatua teestä. Teehetken pitää olla elämys. Sanon monesti nuorille äideille, että ostakaa teepannu, hauduttakaa iltatee ja istukaa yhdessä sen teepannun äärelle. Lapset muistavat sen kokemuksen vielä vanhoinakin, hän sanoo.

Teeleidin teemaut tehdään omilla resepteillä. Savela hakee ideoita maailmalta, osa ideoista tulee asiakkailta. Esimerkiksi yksi Teeleidin suosituimmista mauista, karpalo-kinuski oli asiakkaan ajatus.

– Maustetuissa teelaaduissa kuunnellaan aika paljon asiakkaita. Kiertelen myös matkoilla teehuoneissa ja teekaupoissa ja haen uusia ideoita teemakuihin. Matkoilta onkin löytynyt aina hyviä ideoita, joita sitten kehitellään meillä eteenpäin.

Eri teelaatujen terveyshyödyistä puhutaan paljon, mutta Savela kuitenkin korostaa, että tee on ennen kaikkea nautintoaine.

– Meilläkin käy välillä asiakkaita, jotka eivät erityisesti pidä vihreästä teestä, mutta juovat sitä terveellisyyden vuoksi. Teen pitää kuitenkin olla nautinto, ja vasta säännöllisellä ja pitkäaikasella teen juonnilla voi olla tervetydelle suotuisia vaikutuksia, siksi kannattaa opetella hauduttamaan tee oikein ja käyttää hyviä raaka-aineita.

Teen ja herkkujen lisäksi Teeleidi tarjoaa teetastingeja, joissa opetetaan erilaisia asioita teestä ja sen valmistuksesta.

– Yleensä tastingin alussa, kun ihmiset ovat päässeet istumaan, laitan oven kiinni ja tulee hiljaista. Silloin sanon, että tämän se tee tekee. Että pystyy laittamaan oven kiinni ja keskittymään siihen, missä on.

2 rkl Miami Ice

vihreää teetä

1 l kylmää vettä

hedelmiä ja yrttejä

Hauduta teenlehtiä vähintään 6 tuntia kylmässä, siivilöi juoma ja mausta haluamillasi hedelmillä ja yrteillä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut