Autoliitto: Turvaistuimet ovat kehittyneet

Martti Ratia

Autoliiton uusimmassa lasten turvaistuintestissä peräti 15 istuinta 27:sta sai hyvän arvosanan. Suunta on parempaan päin, vaikka yksikään istuin ei yltänyt erinomaiseen arvosanaan. Uudeksi uhaksi lapsiturvallisuudelle ovat nousemassa kopioidut istuimet ja niiden väärennetyt ECE-hyväksynnät.

- Käytön helppouden arviointi on erittäin tärkeää, sillä peräti 70 prosenttia turvaistuimista asennetaan väärin. Suurin riski on vauvojen turvakaukaloissa, joita kiinnitetään ja irrotetaan jatkuvasti. Ohjeiden pitää olla selkeät ja kiinnitysvaiheita mahdollisimman vähän, kansainvälisen autoliiton FIA:n tekninen johtaja Frank van West toteaa.

Kun viime vuonna arvosanaan hyvä ylsi vain yhdeksän istuinta, sai sen tuoreessa testissä 15 mallia. Yksikään ei saanut erinomaista arvosanaa, mutta tyydyttäviä ja välttäviä oli yhteensä 11 kappaletta. Yksi 9-18 kilon painoluokkaan kuuluva istuin, Cam Viaggosicuro S157 ei läpäissyt etutörmäystestiä, koska sen Isofix-kiinnike repeytyi irti.

Turvaistuinten positiivisen kehityksen vastapainoksi turvaistuinmarkkinoille on ilmestynyt kokonaan uusi uhka. Etelä-Amerikasta ja viimeisimpänä myös Unkarista on löytynyt myynnistä istuimia, joiden pakolliset hyväksymismerkinnät ovat väärennettyjä.

Todellisuudessa nämä istuimet eivät täytä mitään turvallisuuskriteerejä. Haastavan asiasta tekee se, että itse istuimet ovat lähes identtisiä kopioita hyväksytyistä, ja jopa asiantuntijan on vaikea erottaa niitä päältä päin.

Unkarista löytynyt väärennös on nimeltään Toprider ja se kuuluu merkinnän mukaan 9-36 kilon kokoluokkaan. Hyväksymismerkintä on kuitenkin kopioitu 0+ -luokkaan kuuluvasta toisen valmistajan istuimesta.

Turvaistuintestin tulokset ja testivideot löytyvät osoitteesta: http://www.autoliitto.fi/testit_ja_ajoneuvot/lasten_turvaistuimet/

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.