Marjaa, kermaa ja fantasiakakkuja

Perinteinen mansikka-kermakakku maistuu juhlissa, vaikka kreemikakut ovat tällä hetkellä kaikkein suosituimpia tilaustuotteita.

Katariina Henttonen Helena Hirvonen

Hanna Rouvisen luotsaama leipomoyritys Hannan Kakut lähti liikkeelle harrastuspohjalta. Rakkaasta harrastuksesta tuli kuitenkin ammatti, kun Hannan Kakut perustettiin vuonna 2016.

– Pienenä tyttönä leivoin tosi paljon. Välissä tuli kuitenkin kausi, että en leiponut ollenkaan. Kun sain omia lapsia, innostus leivontaan alkoi uudestaan. Vaikka Hannan Kakut alkoi harrastuksesta, opiskelin itseni leipuri-kondiittoriksi, Rouvinen kertoo.

Tiukan kevään ja alkukesän jälkeen yrityksellä riittää kuhinaa, kun ihmisillä on lupa jälleen järjestää juhlia.

– Tällä hetkellä juhlia järjestetään todella paljon. Kun hallituksen rajoitus poistui, että viidenkymmenen henkilön juhlia saa taas järjestää, tilauskirjani räjähti. Korona-aikaan ihmiset tilasivat pieniä kakkuja, niin sanottuja kannatuskakkuja. Minulla oli myös tuotteena herkkukassi, joka sisälsi pienen valikoiman vähän kaikkea. Mutta esimerkiksi pelkästään viime lauantaina koristelin kolmekymmentä kakkua, Rouvinen hymyilee.

Pääsääntöisesti Hannan Kakuilta tilataan kakkuja juuri juhliin. Asiakkaat haluavat myös kuppikakkuja ja muita leivonnaisia. Pullaa menee yleensä vähän vähemmän, mutta joskus asiakkaat ostavat enemmänkin pullatuotteita. Rouvinen valmistaa kaikenlaisia kakkuja ja muitakin leivonnaisia perinteisistä marja-kermakakuista hyydykekakkuihin ja hääkakkuihin. Erityisen suosittuja ovat koristeelliset fantasiakakut esimerkiksi lastenjuhliin.

– Teen fantasiakakkuja myös tosi mielelläni, koska koristelu ja sokerimassan käsittely ovat isoja vahvuuksiani. Fantasiakakkujen aiheet vaihtelevat vähän lasten ikien mukaan, mutta esimerkiksi yksisarviset ovat edelleen suosittuja, Pokémon on ollut suosittu aika pitkään ja merenneidoistakin tykätään. Myös Frozen-aiheiset kakut ovat edelleen pinnalla, Rouvinen luettelee.

Vaikka perinteisemmät kermakakutkin maistuvat asiakkaille, enemmän pinnalla on tällä hetkellä voipohjaisella kreemillä päällystetty kakku. Rouvinen käyttää itse mielummin kreemin sijaan täytteenä kermapohjaista moussea, josta tulee hänen mukaansa kotoisampi maku kakkuun. Hän kertoo tekevänsä myös vegaanisia kakkuja ja niitä kysytäänkin paljon.

– Vegaaniset tuotteet ovat hyvin suosittuja. Teen myös gluteenittomia leivonnaisia.

Paitsi yksityisasiakkaille juhliin ja arkeen, Hanna Rouvinen leipoo myös jälleenmyyntiin. Hannan Kakkujen tuotteita on säännöllisesti tarjolla esimerkiksi Konttiravintola Mortonin kesäkahvilassa sekä Teeleidissä, satunnaisesti myös Citymarketeissa ja K-kaupoissa.

– Jälleenmyynti on ehkä 30% toiminnastani, eli iso ja tärkeä osa. Teeleidiin minulta menee bebe-leivoksia ja vegaanisia kakkuja, Mortonin kesäkahvilaan hyydykekakkuja, pavlovapohjia sekä banana breadia, Rouvinen toteaa.

Hanna Rouvinen on yksinyrittäjä, eikä ainakaan tällä hetkellä usko pohtivansa isompia liiketiloja tai henkilökunnan palkkaamista ihan lähitulevaisuudessa. Yrityksen tulevaisuuden hän kuitenkin näkee kasvavana ja kehittyvänä.

Viime lauantain savotta, kolmekymmentä kakunkoristelua päivässä ei ole yrittäjän ennätys. Pari vuotta sitten koristeltavia ylioppilaskakkuja oli reilu neljäkymmentä, sisältäen myös voileipäkakkuja, minikuppikakkuja ja macaron-leivoksia.

– Mutta silloin minulla oli onneksi apukädet, Rouvinen nauraa.

Maanantaista lauantaihin työskentelevä yksinyrittäjä ei ehdi myöskään pitää kesälomaa kuin pari päivää, mutta sunnuntaisin hän ei tee töitä tai vastaa pyyntöihin.

– Se on välillä rankkaa, mutta yrittäjyys tuo vapautta. Kun lähdin opiskelemaan, tiesin tasan tarkkaan mitä ja miten haluan tehdä, enkä olisi voinut sitä tehdä toiselle työskennellessä, Rouvinen kuittaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut