Navigaattorit ovat riski liikenteessä

Timo Nieminen

Brittiläisen tutkimuksen mukaan navigaattori voi olla liikenteessä jopa vaarallisempi kapistus kuin kännykkä. Kahden brittiyliopiston yhteistutkimuksessa todettiin, että navigaattorin räplääminen kesken ajon on hyvin yleistä. Lisäksi muutoksien tekeminen, osoitteiden etsiminen tai kadonneen signaalin palauttaminen navigaattoriin vaatii kuljettajalta enemmän huomiota kuin matkapuhelimella soittaminen.

Tutkijat pitävät huolestuttavana sitä, että navigaattoreihin tulee koko ajan monimutkaisempia toimintoja.

Navigaattori saa monet kuljettajat myös tekemään vaarallisia kaistanvaihtoja ja u-käännöksiä. Kuljettajat tottelevat navigattoria liian sokeasti, kun laite esimerkiksi kehottaa "tekemään u-käännöksen jos mahdollista". Muun liikenteen havainnointi unohtuu muiden ärsykkeiden vuoksi.

Tutkijat muistuttavat, että noin neljäsosassa tieliikenteen onnettomuuksista ainakin osasyynä on kuljettajan keskittymisen herpaantuminen. Siksi tutkijat kehottavat pohtimaan, olisiko navigaattorin käyttämiseen puututtava lainsäädännöllä. Matkapuhelimen käyttäminen ajon aikana ilman hands free -laitettahan on kielletty useissa valtioissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.