Kokenut ylikonstaapeli toisi tietotekniikan ajokorttiin

Timo Nieminen

Ylikonstaapeli Rauno Vehviläinen ehdottaa ajokortin muuttamista sirukortiksi ja pakollista kortin lukulaitetta jokaiseen autoon. Vehviläisen mielestä esimerkiksi ilman ajo-oikeutta ajavien poistaminen maanteiltä ei ole muilla keinoilla mahdollista.

- Kun joku on jäänyt 40 kertaa kiinni rattijuopumuksesta, mutta haluaa silti lähteä ajamaan humaltuneena, ei sitä nykykeinoilla täysin voi estää. Vaikka autossa olisi alkolukko, rattijuoppo näyttää aina löytävän jostakin alkolukottoman auton. Kortin ottaminen pois kuljettajalta merkitsisi todella jotakin vasta sitten, kun kortissa olisi ajo-oikeuden sisältävä siru.

- Jos auto käynnistyisi vain sirukortilla, voisi sirulle tallentaa kaikki ajo-oikeuteen liittyvät tiedot. Auto käynnistyisi vain, kun voimassaoleva ja riittävän ajo-oikeuden sisältävä kortti asetettaisiin lukulaitteeseen. Esimerkiksi B-kortilla ei kuorma-auto lähtisi edes käyntiin. Nykyisellä tekniikkalla kaikki olisi mahdollista, eikä se olisi edes kallis ratkaisu. Mielestäni sirukortti ei loukkaisi kenenkään yksilönvapautta, sanoo Vehviläinen.

Vehviläisen mukaan sirukortti vähentäisi autovarkauksia, koska lukulaitteen ohittaminen vaatisi valtavaa teknistä osaamista.

- Sirukortista olisi hyötyä myös liikennevalvonnassa. Sirusta voisi helposti tarkistaa muun muassa kuljettajan aiemmat rikkeet ja ajo-oikeuden. Sirulle voitaisiin syöttää vaikkapa ajo-oikeuden päättyminen ja ajaminen olisi mahdollista tämän jälkeen vain kun sirulle syötetään lisää ajo-aikaa. Tämä ratkaisu voisi olla vaihtoehto keskustelulle 80:n lätkän palauttamisesta, koska rajoitus voitaisiin liittää siruun.

Siru lisäisi Keski-Suomen poliisilaitoksen ylikonstaapelin mielestä ajokortin arvostusta.

- Ajokorttiasetuksen pykälä neljä sanoo, että ajokortti on ajoneuvolla liikuttaessa oltava aina mukana. Mutta niinhän ei nykyään ole. Pankkikorteista ja muista sirukorteista ihmiset pitävät tarkasti huolta. Sen sijaan ajokortista sanotaan poliisille usein, ettei oikein edes tiedetä missä koko ajokortti on. Ajokortista tulisi myös moraalikysymys. Nykyään auto ja sen avaimet luovutetaan helposti toiselle, mutta henkilökohtaista sirukorttiaan ei ihminen olisi valmis lainaamaan, Vehviläinen kertoo.

Esimerkiksi päihtyneen, ajo-oikeudettoman henkilön olisi pyydettävä jonkun autossa olevan ajokorttia lainaksi ennen ajoon lähtemistä.

Rauno Vehviläinen muistuttaa, että ilman ajo-oikeutta ajamiseen, rattijuopumukseen ja muihin liikenteen lieveilmiöihin olisi syytä käyttää tietotekniikan mahdollisuuksia.

- Valitettavasti joka päivä ja joka yö näkee liikenteessä entistä hurjempia tapauksia. Liikennevalvonnassa olisi otettava kaikki keinot käyttöön, vaatii Vehviläinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.