Kotipeili: Valo tuli kuistille ja parvekkeelle

Pimenevät illat vaativat valoa. Erilaiset valosarjat, kynttilät ja led-kynttilät tuovat tunnelmaa ja lämpöä parvekkeelle, kuistille tai terassille. Valo on myös persoonallinen ja toimiva sisustuselementti.

Vanhan, arvokkaan talon kaunis kuisti on valaistu värikkäästi. Katariina Henttonen

Katariina Henttonen

1863 rakennetun, arvokkaana syysillassa seisovan talon tilava kuisti on pimenevissä illoissa valaistu kauniisti. Talon rakennutti aikanaan sahayrittäjä Johan Parviainen kesäasunnokseen. Monien vaiheidensa jälkeen se on ollut kolmisenkymmentä vuotta asuttuna, kertoo yksi talon tämänhetkisistä asukkaista, Kimmo Hannula.

Kuistin katonrajassa ikkunoissa kulkee valosarja, kuistille on ripoteltu erilaisia pieniä lyhtyjä ja katossa koreilee kynttiläkruunu. Kimmo Hannulan mukaan suurin osa kuistin sisustuksesta valaistuselementtejä myöten on saatua, esimerkiksi kuolinpesistä.

– Kyllä tällä kuistilla varsinkin kesäisin vietetään aikaa ystävien kanssa, juodaan teetä tai kahvia ja nautitaan illasta, Hannula kertoo.

Valoa syysparvekkeelle

Susanna Iljin nauttii sisustamisesta ja se näkyy myös hänen kodissaan. Asunnon iso, lasitettu parveke on kuin yksi huone ja sen, kuten myös asunnon sisustus on kiinnostava yhdistelmä vanhaa ja uutta. Syksyn tunnelmallisuus on saanut saapua parvekkeelle, josta löytyy runsaasti valaistusyksityiskohtia, sisustusyksityiskohtia ja monenlaisia kasveja kesän muistoina.

Parvekkeen yksityiskohdat on valaistu kauniisti erilaisilla sisustusvaloilla ja lyhdyissä palavat kynttilät. Iljinin parvekkeella on myös erilaisia led-kynttilöitä.

Susanna Iljin kertoo saaneensa suuren osan parvekkeen sisustuselementeistä perintönä. Hän käyttää myös paljon Facebook-kirpputoreja.

– Vietän parvekkeella paljon aikaa. Tykkään illalla käpertyä parvekesohvalle viltin alle teekupin kanssa ja katsella ulos. Aamiaista nautin usein toisella puolella parveketta, Susanna Iljin kertoo.

Kausivalot tuovat tunnelmaa

Valosarjojen väreistä ja malleista on helppo valita omaa silmäänsä miellyttävä. Patterikäyttöiset valosarjat ovat kätevä valinta silloin, kun sähköpistoketta ei ole lähistöllä.

Myös kynttilöiden elävä tuli on ihana, mutta sen kanssa täytyy muistaa varovaisuus ja paloturvallisuus. Kynttilää poltettaessa täytyy aina olla palamaton alusta, eikä sitä sovi jättää valvomatta sellaisellekaan. Led-kynttilä on varteenotettava vaihtoehto, jos haluaa valaista tai luoda tunnelmaa kynttilöillä turvallisemmin. Led-kynttilät ovat turvallinen valinta myös lapsi- tai lemmikkiperheeseen.

Juttu on julkaistu aiemmin Kotipeili-ilmoitusliitteessä, joka on Keskisuomalaisen välissä ilmestyvä asuntokaupan erikoislehti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.