Entistä Saab-tehdasta viilataan tuotantokuntoon – mutta oivoi, tämä tuote tekee Saabien ystävän lähinnä surulliseksi

Sango on itseohjautuva sähköajoneuvo, jonka kiinalaisomistaja uskoo lyövän läpi kaupungeissa. Ensimmäisenä Sangoa kokeillaan Tukholmassa. NEVS

Timo Nieminen

Saab oli pitkään tärkeä autobrändi suomalaisille. Moni niillä ajoi, ja hyväksi havaitsi. Suuri joukko suomalaisia niitä myös oli valmistamassa – joko Uudessakaupungissa tai Saabin pääpaikalla Ruotsin Trollhättanissa.

Nyt Trollhättänin tehdasta taas viritellään tuotantokuntoon. Tuotantolinjat ovat olleet kymmenisen vuotta seis, joten rasvattavaa ja kunnostettavaa riittää.

Toisaalta Saabin entiset tuotantolinjat omistava NEVS (National Electric Vehicle Sweden) suunnittelee ja markkinoi nyt ajoneuvoa, jota ei ainakaan alkuvaiheessa kovin suuria määriä valmisteta.

Tuote on nimeltään Sango. Se on autonominen ja täyssähköinen ajoneuvo, jonka NEVS uskoo lyövän läpi suurten kaupunkien liikenteessä. Sangon käyttökokeilu alkaa Tukholmassa ensi vuonna.

– Sangoa ei ole suunniteltu kilpailemaan jo olemassa olevan julkisen liikenteen kanssa, vaan tuomaan vaihtoehto kaupunkien yksityisautoiluun. Sango on yhteiskäyttöön suunnattu ajoneuvo, jossa matkustaa maksimissaan kuusi ihmistä, sanoo projektijohtaja Anna Haupt.

NEVSin tultua Saabin uudeksi isännäksi vuonna 2012 oli ensin tarkoitus kehittää Saab 9-3:sta täyssähköisen versio. Se hanke kuivui kokoon – samoin kävi NEVSin seuraavalle suunnitelmalle eli sähköauto Sionille.

Sittemmin NEVS on saanut uuden pääomistajan. Nyt vastuuta kantaa kiinalainen Evergrande Group, mutta jotenkin utopistisilta vaikuttavat nykyisetkin Trollhättaniin liittyvät ideat. Tuotenimeä Saab ei NEVS/Evergrande omista.

Kiinteistöalan jättiläinen Evergrande Group on melko pakkomielteisesti pyrkinyt mukaan ajoneuvobisnekseen. Se omistaa ison siivun myös sähköautovalmistaja Faraday Futuresta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.