Korona lopetti risteilyt – mitä kuuluu Turussa valmistuneille miljardin euron luksuslaivoille?

Brittiläinen Mudeford Ferry -yhtiö vie asiakkaita ihailemaan koronapandemian vuoksi toimettomina seisovia risteilyaluksia. Kierroksesta veloitetaan 25 puntaa (=27,50 euroa). Mudeford Ferry

Timo Nieminen

Turun telakalla kymmenisen vuotta sitten valmistuneet risteilyalukset M/S Oasis of the Seas ja M/S Allure of the Seas tyrmäävät, kun ne näkee ensimmäisen kerran. Tottahan vaikkapa Tallink Silja Oy:n ja Viking Linen aluksetkin ovat ihan kivoja, mutta Royal Caribbean International -varustamon jätit kilpailevat aivan eri sarjassa.

Luksuslaivoissa on tekojäärata, koripallokenttä, minigolf, kiipeilyseiniä, köysirata, surffaussimulaattori, parikymmentä ravintolaa, vesiteatteri, diskoja, kasino, pieni huvipuisto, kappeli, kuntosaleja... Luultavasti olisi helpompi luetella, mitä näissä laivoissa ei ole.

Molempien alusten hinta oli noin miljardi euroa.

Ja tästä menemmekin aasinsiltaa pitkin kummalliseen koronavuoteen 2020. Maailman suurimmat risteilyalukset eivät ole yli puoleen vuoteen palvelleet asiakkaita. Ne seisovat ankkurissa mikä missäkin, eikä paluupäivää risteilybisnekseen voi edes ennustaa.

Siitä huolimatta suuret alukset kiinnostavat ihmisiä. Tuota kiinnostusta hyödyntää esimerkiksi pieni Mudeford Ferry -yhtiö eteläisessä Englannissa. Mudeford Ferry vie pienillä aluksillaan ihmisiä kierroksille, joiden aikana on mahdollista ihailla Englannin kanaalissa työttöminä kelluvia jättimäisiä risteilyaluksia.

Turussa valmistuneilla Allure of the Seas- ja Oasis of the Seas -aluksilla on muun muassa tekojäärata. Timo Nieminen

M/S Allure of the Seas on yksi vetonauloista. Melko lyhyellä turistikierroksella voi kuitenkin nähdä myös useita muita Royal Caribbeanin aluksia sekä esimerkiksi P&O- ja Cunard-varustamon omistamia risteilyaluksia.

Varustamot ovat ajautuneet koronan kourissa pahoihin talousvaikeuksiin. Samoin totta kai yhtiöiden lomauttamat sadat tuhannet työntekijät. Mittasuhteita kuvastaa esimerkiksi se, että normaalioloissa jokaisella M/S Allure of the Seas -aluksen risteilyllä laivassa työskentelee 250 kokkia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut