Tässä on BMW:n tulevaisuus – ja se esitellään virallisesti jo ensi viikolla

BMW on testannut iNext-malliaan muun muassa Afrikassa. Uutuus julkistetaan virallisesti 11. marraskuuta. BMW Group

Timo Nieminen

BMW on ilmoittanut julkistavansa 11. päivänä marraskuuta iNext-mallinsa. BMW:n mukaan iNext antaa jo näytteen tulevaisuuden kulkuneuvoista ja on kivijalka BMW:n tuleville uutuuksille. Auto on BMW:n uusi teknologian lippulaiva, joka esittelee "täysin ennennäkemätöntä tekniikkaa".

BMW on jo vilautellut vahvasti naamioituja kuvia iNextistä sekä lämpimien olosuhteiden testeistä että kylmien olojen testeistä. Jälkimmäisiä BMW on tehnyt ruotsalaisessa Arjeblogissa.

Vaikka iNext muistuttaa muodoiltaan ja kooltaan X5-maasturia, BMW sanoo uutuuden olevan täysin erilainen tuote kuin X5. Ensi viikolla esiteltävä täyssähköauto kuuluu valmistajan mukaan "BMW-projekti i 2.0:aan".

BMW kertoo iNextin valmistuksen alkavan ensi vuonna Dingolfingin tehtaalla Saksassa.

Autossa esitellään ensimmäisen kerran uusi alustarakenne, jota BMW suunnittelee käyttävänsä useissa sähköisen linjan malleissaan, mutta myös polttomoottorisissa autoissa.

Uusi alusta mahdollistaa monien mallien valmistamisen samoilla tuotantolinjoilla ilman aikaa vieviä väliasennuksia. BMW:n tavoitteena on käyttää vain kahta alustarakennetta: yhtä etuvetoisille ja toista taka-/nelivetoisille autoille.

BMW on vihjannut pystyvänsä jo melko pian tuomaan markkinoille yli 700 kilometrin toimintamatkan täyssähköauton ja sadan kilometrin toimintamatkan lataushybridin.

Ison toimintamatkan lupausta yhtiö ei kuitenkaan lunasta vielä iNextillä. Sen sijaan iNextissä BMW jo esittelee kolmannen tason autonomisen autoilun tekniikkaa eli 130 kilometrin tuntinopeuteen asti auto on moottoriteillä itseohjautuva.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut