Kotipeili: Kyrön veljekset timpuroivat unelmia

Ammattilaisella ei mene sormi suuhun.

Hannu Kyrö, Kari-Pekka Kyrö ja Jari Enberg Haukkalassa Rakennusliike Kevoran vapailla tonteilla. Helena Hirvonen

Kari Ruuska

Omakotitalon rakentaminen on useimman lapsiperheen unelma, mutta aina voimat tai aika eivät riitä rakentamiseen. Rakentajan ei välttämättä tarvitse itse tarttua sahaan ja vasaraan; persoonallisen talon voi antaa myös ammattilaisten timpuroitavaksi, eikä mene ongelmapaikoissa oma sormi suuhun.

– Omakotitalon rakentaminen tai hankkiminen on vuosikymmenten aikana merkittävästi muuttunut. Tänä päivänä tilataan aikaisempaa vähemmän perinteisiä talopaketteja eli elementtitoimituksia; talotehtaat toimittavat yhä useamman talon valmiina avaimet käteen -periaatteella, kertoo rakennusliike Kevora Oy:n osakas ja yrittäjä Kari-Pekka Kyrö.

Tuosta valmistalojen markkinasta myös Kari-Pekka ja hänen veljensä Hannu Kyrö ovat löytäneet oman siivunsa. He ovat erikoistuneet rakentamaan asiakkaille juuri sellaisia taloja kuin nämä tarvitsevat.

– Aiemmin teimme valmismalleja levypinnoille ennen myynnin aloittamista, Kyrö kertoo.

Haukkalan Nuolihaukantiellä, jossa yksi talo on valmis ja myyty, kaksi muuta tonttia vielä odottavat rakentamaan pääsyä.

– Kaupunki on jakanut valtaosan alueen tonteista omatoimirakentajille eli tuleville asukkaille. Sen lisäksi tällä ja viereisellä kadulla kaksi urakoitsijaa on saanut kumpikin kolme tonttia.

Seuraavan talon Kyröt ovat valmiita aloittamaan heti, kun löytyy sopiva asiakas, joka haluaa talonsa mahdollisimman vaivattomasti.

Seuraavan talon Kyröt ovat valmiita aloittamaan heti, kun löytyy sopiva asiakas, joka haluaa talonsa mahdollisimman vaivattomasti. Aloituksesta 4-6 kuukauden päästä uusi koti on muuttovalmis.

Asiakkaiden etsinnässä Kevoralla on tukena kiinteistönvälitystoimisto Enbergin asiantuntemus.

– Olemme aina käyttäneet välittäjää. Siitä kannattaa maksaa, Kari-Pekka uskoo.

Nuolihaukantielle Kyrön veljekset tarjoavat lähtökohdaksi kahta Kastellin talotehtaan perusmallia, mutta kaikki variaatiot ovat mahdollisia.

– Voimme tehdä muutoksia Kastellin malleihin tai rakentaa minkä tahansa valmistajan talon, jos asiakas niin haluaa, Kari-Pekka Kyrö vakuuttaa.

Kaavamääräykset tietenkin sitovat suunnitelmia ja muutoksilla on aina hintansa. Pienille, 500 neliön tonteille ei rakennuksen sijoittamiseen jää paljon vaihtoehtoja.

– Kaavoittaja on hakenut kaupunkimaista, tiivistä pientalorakennetta. Se merkitsee myös sitä, että rakennusten muoto, koko ja väri on ennakkoon melko tarkoin määritelty, Kyrö pohtii.

Hän kehuu kuitenkin alueen kokonaisilmettä.

– Nyt työmaaympäristö voi näyttää ankealta, mutta tervetuloa katsomaan parin-kolmen vuoden päästä. Tämä on upea asuinalue, kun kaikki on valmista.

Asuinalueen erinomaisuutta täydentävät hyvät ulkoiluolosuhteet. Itäpuolella Tuomiojärvi tarjoaa uinti- ja veneilymahdollisuudet, länsipuolella taas Laajavuoren hyvinhoidetut ladut, patikkareitit ja suojellut metsät sivuavat asuinaluetta. Kunhan vain nähtäisiin niitä kunnon talvia.

Laajavuoren hiihtokeskus ja kylpylähotelli ovat vain kilometrin päässä. Keskustaankin matkaa kertyy vain 4-5 kilometriä, Palokan kauppakeskukseen ei senkään vertaa.

– Näin läheltä keskustaa ja palveluja on vaikea enää löytää vastaavaa idylliä.

Kyrön veljessarjassa rakentaminen on alun alkaen Hannun ammatti, Kari-Pekka sanoo olevansa ammatinvaihtaja – siitä ei sen enempää. Hannu aloitti rakennushommat pystyttämällä Kesätunturin, nykyisen Lapponia Housen tuotantoa Ruotsin puolelle, mutta jo 1990-luvulla käynnistyi oma yritystoiminta ja velipoika tuli yritykseen mukaan muutama vuosi myöhemmin.

– Aloitimme saneerausrakentamisesta, mutta viime vuodet olemme tehneet enemmän uudistuotantoa – avaimet käteen, Hannu sanoo.

Hannun mukaan veljekset rakentavat yleensä yhden kohteen vuodessa; omakoti- tai paritalon. Talvisydän on rauhoitettu muuhun yritystoimintaan. Hannulla on myös toinen yritys, Hanskin lomaluonto.

Mikko Seppäsen viisihenkinen perhe asuu ja viihtyy Nuolihaukantien ensimmäisenä valmistuneessa talossa. Seppäset ostivat kesällä 2020 uuden kotinsa vastavalmistuneena Kevoralta eli Kyrön veljeksiltä.

– Emme tosiaan ehtineet itse vaikuttamaan kotimme rakenteisiin tai materiaaleihin. Talo oli jo valmiina, kun sen löysimme. Mutta se oli kuin meille tehty, Seppänen kertoo.

– Olemme olleet erittäin tyytyväisiä. Talo vastaa tarpeitamme ja materiaalivalinnatkin miellyttävät. Myös alue on hyvä: riittävän lähellä kaupunkia ja erityisesti hyvien liikuntamaastojen äärellä, sanoo Mikko Seppänen, joka on toiminut myös hiihtovalmentajana.

Viimeksi Laukaassa asunut perhe etsi ensin Jyväskylästä myös tonttia, mutta kiireinen arki ja rakentaminen tuntui alun alkaen hankalalta yhdistelmältä.

– Mustalammella kävimme katsomassakin tonttia, mutta tämä on meille sopivampi alue. Kaupungin läheisyys oli ratkaisevaa: tyttöjen – Hilla, Saana ja Malla – koulu- ja treenimatkana nelisen kilometriä on kohtuullinen pyöräiltäväksi ja bussejakin kulkee tiuhaan.

– En oikein voisi kuvitella ehtiväni rakentamaan tai edes valvomaan rakennusprojektia. Vaikka itse ei osallistuisikaan rakentamiseen, siinä on kaikenlaista juoksemista ja asioiden hoitamista. Myös rakentamisen byrokratia olisi vienyt aikansa. Lisäksi olisimme joutuneet vuokraamaan asunnon rakentamisen ajaksi, mikä olisi lisännyt kustannuksia, Seppänen pohtii.

Ennen talokauppaa Mikko Seppänen ei tuntenut erityisesti Kyrön veljeksiä, mutta heidän isänsä tuli Lapin valmennusvuosien aikana tutuksi Inarin Yrityksen voimahahmona. Seppänen toimi valmentajana Lapin urheiluopistolla Rovaniemellä, mutta myös Hiihtoliiton Lapin piirin aluevalmentajana.

Jyväskylässä Seppäsen työpaikka on urheilun ja hyvinvoinnin seurantatekniikasta tutuksi tulleessa Firstbeat Analytics -yhtiössä. Laukaassa asumiseen verrattuna työmatka lyheni parilla peninkulmalla.

Kevoran omakotitarjontaan Haukkalan Nuolihaukankujalla voi tutustua esimerkiksi osoitteessa www. enberg.com

Juttu on julkaistu aiemmin Kotipeili-ilmoitusliitteessä, joka on Keskisuomalaisen välissä ilmestyvä asuntokaupan erikoislehti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut