Tällainen on Kian uusi ilme – iso annos tyylikkyyttä ja jopa uusi logo pönkittämään Euroopan valloitusta

Vuonna 2019 Geneven autonäyttelyssä esitelty Kia Imagine antanee viitteen siitä, miltä korealaisvalmistaja haluaa tulevien sähkölinjan autojensa näyttävän. Kia Motors

Timo Nieminen

Korealaisten tiedotusvälineiden mukaan autonvalmistaja Kia Motors aloittaa voimakkaan uudistumisen. Uusi pääjohtaja Ho Sung Song esitteli jo aiemmin yhtiön Plan S:n. Kirjain S on otettu 5-vuotissuunnitelmaan englanninkielisestä sanasta shift (= muutos, kääntyminen).

Kian muutoksen selkein sävel on sama kuin kaikilla muillakin autonvalmistajilla. Kia sähköistää mallistoaan nopeassa tahdissa. Kia haluaa myös tavoitella nuorempaa ostajakuntaa, viedä autojaan lähemmäs premier-luokkaa ja vallata lisää markkinaosuuksia Euroopassa.

Äskettäin esitelty uudistunut Sorento antoi jo näytteen Kian halusta uudistua. Katumaasturiin oli tuotu paljon kalliimman hintaluokan autoista tuttua teknologiaa.

– Haluamme olla dynaamisempia, tyylikkäämpiä ja innovatiivisempia, sanoi Ho Sung Song äskettäin lehdistötilaisuudessa.

Kian mallistoon luvataan 11 uutta sähköautoa vuoteen 2026 mennessä. Samana vuonna Kian täyssähköisten autojen vuosimyynnin on tarkoitus ylittää puolen miljoonan raja.

Korealaislehtien mukaan Kia aikoo kuitenkin jo tammikuussa kertoa näkyvästä muutoksesta, joka on ollut jo joissakin autotapahtumissa aistittavissa.

Imagine-koemallin ohjauspyörästä löytyi jo logo, jonka Kia lehtitietojen mukaan nyt on ottamassa käyttöön. Kia Motors

Muun muassa autosivusto Koreancarblog uutisoi, että Kia on vaihtamassa sekä logonsa että iskulauseensa.

Brändin iskulause esimerkiksi kaikessa mainonnassa on jo pitkään ollut " The Power to Surprise". Nyt yllättämisen voimasta ja kyvystä aiotaan päästää irti. Kian uusi tunnuslause on korealaisviestimien mukaan “ Movement that Inspires” eli seuraavaksi mennään innostavaan liikkumiseen.

Samassa rytäkässä esitellään Kian uusi logo.

Tuleva logo oli nähtävillä esimerkiksi Geneven autonäyttelyssä vuonna 2019 esitellyn Kia Imagine -koemallin keulalla.

Kia on jo useita vuosia ollut vahvassa nousussa Suomessa ja koko Euroopassa. Nyt yhtiö näyttää etsivän hyökkäykseensä vielä yhtä lisävaihdetta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut