Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Volvolta hurjia uutisia – Kaikki myynti siirtyy verkkoon ja koko mallisto muuttuu täyssähköiseksi

Kaikki uudet Volvot ovat täyssähköisiä vuoteen 2030 mennessä, kerrottiin tiistaina. Volvo

Timo Nieminen

Volvo kertoi tiistaina, että vuoteen 2030 mennessä koko Volvo-mallisto on täyssähköinen. Se ei ollut suuri yllätys, mutta viesti oli silti jonkin verran ristiriidassa yhtiön aiempien sanomisten kanssa.

Kaksi vuotta sitten Volvo julisti, että se luopuu polttomoottoreista 20 vuoden kuluessa. Silloin pääjohtaja Håkan Samuelsson muistutti, että asiakas on kuningas. Täyssähköisyyteen mennään asiakkaiden sanelemalla aikataululla, totesi Samuelsson silloin.

Nyt on tahtia kiristetty. Volvon ensimmäinen täyssähköauto XC40 Recharge on myynnissä ja toinen täyssähköinen malli (C40 Recharge) juuri esitelty. Ilmeisesti lisää sähkötuotteita on koko lailla valmiina tuotekehitysyksikössä, koska polttomoottorit ja hybridit ovat joutumassa Volvon roskakoriin.

Samuelsson kertoi tiistaina kuitenkin täyssähköistymistäkin suuremman uutispommin. Volvo on siirtämässä sähköautojensa myynnin kokonaan verkkoon. Ja kun yhtiö kertoo mallistonsa koostuvan pelkästään sähköautoista, se tietenkin tarkoittaa, että kaikki myynti muuttuu digitaaliseksi.

Volvo uskoo, että asiakkaat ovat valmiita digitaalisuuteen uusien henkilöautojen kaupanteossa. Volvo

Volvoa jälleenmyyviä yrityksiä on 2 400. Samuelsson vakuutti, ettei niistä yksikään joudu sammuttamaan valoja verkkokauppaan siirtymisen vuoksi.

– Koska autobisnes on kutistuva ala, jokaisen on valittava suuntansa huolellisesti. Volvon valinnat ovat sähköistyminen ja verkkokauppa. Me aiomme olla nopeasti kasvavan henkilöautojen täyssähköisen premium-luokan johtaja, sanoi Samuelsson.

Pääjohtajan mukaan koko nykyinen jälleenmyyntiketju on mahdollista pitää hengissä siten, että kivijalkamyymälöissä toimivat Volvo-huolto ja verkkomyyntiä tukeva opastus. Suomessa asiakkaan vaihtoauton keskeinen rooli kaupanteossa on suurempi kuin muualla maailmassa, joten siihenkin tarvittaneen perinteistä autonmyyjää.

Sähköautojen jälkimarkkinointi työllistää nihkeämmin kuin polttomoottoristen autojen. Huoltotarvetta on vähemmän, samoin varaosien myyntiä. Lisäksi Volvo on viime päivinä kertonut pystyvänsä moniin autojensa teknisiin päivityksiin ilman, että autoa on tarvetta viedä korjaamolle.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut