Mercedes-Benz ei kauan laiskotellut lippulaivamallinsa EQS:n julkistuksen jälkeen. Perjantaina saapui lehdistölle jo seuraava kutsu uuden täyssähköisen automallin digitaaliseen esittelyyn.
Sunnuntaina pidettävä julkistus on korona-ajalle kuitenkin siinä mielessä harvinainen, että tällä kertaa auto on nähtävillä myös oikeassa lehdistötilaisuudessa. Uusi EQB-malli nimittäin saa ensi-iltansa Shanghain autonäyttelyssä, jonne päästetään myös maksavaa yleisöä Kiinan parantuneen koronatilanteen ansiosta.
Autonäyttely avautuu yleisölle 21. päivänä huhtikuuta, mutta EQB näyttäytyy lehdistölle jo ennen sitä eli sunnuntaina.
EQB on valmistajansa mukaan crossover, josta myös voi tiiserikuvan perusteella päätellä jonkin verran.
EQB näyttää muodoiltaan samalla tavoin hieman laatikkomaiselta kuin Mercedes-Benz GLB. Kokoluokkakin lienee molemmilla malleilla sama.
Mercedes-Benz paljasti lehdistökutsun yhteydessä, että EQB:n saa 5- ja 7-paikkaisena.
Täyssähköinen EQB tulee valmistajan mukaan Euroopassa myyntiin vielä tämän vuoden aikana.