Visa Suojanen Sanna Hotasen kumppaniksi
Kiinteistömaailma Jyväskylä Tourula on saanut toisen yrittäjän. Kiinteistönvälittäjä Visa Suojanen aloitti Sanna Hotasen yrittäjäkumppanina Tourulan asuntomyymälässä kesäkuun alussa ja he omistavat PR-Neliöt Oy:n nyt puoliksi.
Vuoden ketjuyrityksenä pari vuotta sitten palkittu yritys sai näin vetäjäkaksikon, jolla on vahva näkemys ja satojen vuosittaisten asuntokauppojen kokemus alueen asuntokaupasta. Yritysjärjestelyllä tavoitellaan paitsi entistä parempaa palvelua asiakkaille niin myös ykköstilaa Jyväskylän välitysliikkeiden joukossa.
– Kiinteistömaailma Tourula on jo nyt kärkijoukossa, mittaustavasta riippuen lähellä ykköstilaa. Tavoittelemme hallittua kasvua myös välittäjien määrässä, mutta ei toki millä hinnalla tahansa. Voimme kasvaa ja kehittyä myös nykyisen henkilöstön voimin, Hotanen ja Suojanen sanovat.
Yrittäjien mielestä Kiinteistömaailma Tourulassa on hyvä yhteishenki. Välittäjät eivät kilpaile keskenään, vaan tekevät kaikkensa koko porukan menestymisen eteen ja yhdessä yritetään saada jokainen loistamaan.
– Me olemme oikeasti ME, Sanna Hotanen korostaa.
Myymälän vahva yhteishenki oli myös se, mihin 27-vuotias Visa Suojanen ihastui etsiessään paikkaa yrittäjyyshaaveilleen. Hän on työskennellyt kiinteistönvälittäjänä Jyväskylän ja lähialueiden asuntokaupassa reilun viiden vuoden ajan, josta viimeiset nelisen vuotta OP Kodin palveluksessa.
– Yrittäjyys palkitussa ketjuyrityksessä ja osallisuus näin upeassa työyhteisössä on mahdollisuus, jota ei voinut jättää käyttämättä, sanoo Suojanen uudesta urasiirrostaan.
– Olen huomannut että hyvä yhteishenki on yksi toimintamme kantava voima. Välittäjät puhaltavat meillä todella kovasti yhteiseen hiileen ja meillä ollaan onnellisia muiden puolesta, Suojanen pohtii.
Aiemmin yksinyrittäjänä asuntomyymälää johtanut Sanna Hotanen palkittiin Kiinteistömaailman Vuoden ketjuyrittäjänä tammikuussa 2019. Palkintoperusteissa Hotasen johtamaa yritystä kiitettiin ammattimaisesta, laadukkaasta ja systemaattisesta työstä.
– Visan vahva kiinnostus myynnin valmentamiseen ja kohdemarkkinointimme jatkuvaan kehittämiseen tuovat tärkeän lisän tekemiseen. Visalla on esimerkiksi sellaista some- ja myyntiosaamista, jota meiltä on ehkä aiemmin puuttunut, Sanna Hotanen tunnustaa.
– Haluamme edelleen kasvaa ja Visa on kumppanina sellainen, jonka halusin tätä yritystä kanssani vetämään. Hän tuntee alan, tekee työtä sitkeästi sekä nöyrällä asenteella ja lisäksi ensiluokkainen asiakaspalvelu on hänelle tärkeää. Hän on osoittanut pärjäävänsä Jyväskylän seudulla ja pystyi hyppäämään liikkuvaan junaan. Yrittäjinä ja välittäjinä olemme samanhenkisiä ja kummallakin on nälkä tehdä tavoitteellista ja tuloksekasta työtä hallitusti kasvavassa yrityksessä, Hotanen sanoo.
– Tarkoitamme sitä erityisesti asiakkaan näkökulmasta. Tärkein tavoite on tarjota asiakkaillemme ensiluokkaista asiakaspalvelua, jotta he palaavat samaan toimistoon yhä uudestaan, Suojanen säestää.
Sekä Hotanen että Suojanen sanovat jatkavansa omaa välittäjäntyötään entiseen malliin eli pelkäksi johtajaksi kumpikaan ei rupea.
– Haluamme pysyä kenttätyössä sekä jatkaa kohti tavoitetta ja olla Jyväskylässä eniten kauppaa parhaalla asiakastyytyväisyydellä tekevä välitysliike 2-3 vuoden kuluessa.
Viisitoista asuntokaupan ammattilaista työllistävä Kiinteistömaailma Jyväskylä Tourula välittää Jyvässeudulla vuodessa noin 400 kotia. Yrityksellä on kaupungissa vahva asema sekä uudistuotannon myynnissä että käytetyn asunnon kaupassa.
Omapihaiset asunnot on edelleen kysytyin asuntotyyppi. Kiinteistömaailma julkaisi keväällä tuoreimman päivityksen tekoälyyn pohjautuvaan hintaennustemalliinsa, joka näyttää Jyväskylän postinumeroalueille 0,3 prosentin keskimääräistä hinnannousua vuosina 2021 – 2023.
– Pelkästään Jyväskylän kaupungin alueella eri postinumeroittain löytyy niin nousevia, vakaita kuin laskeviakin alueita. Välittäjän markkinatuntemus ja ammattitaito korostuvat entisestään jotta asiakkaalle saadaan paras mahdollinen hinta kodista, Hotanen ja Suojanen korostavat.
– Kevään edetessä Jyväskylän asuntokauppaa on leimannut erityisesti isompien ja arvokkaampien omakotitalojen kysyntä. Lisääntynyt etätyö ja kotona vietetty aika saavat monet perheet haaveilemaan lisätilasta niin itse kodissa kuin pihamaallakin, Visa Suojanen sanoo.
– Myös vapaa-ajan asuntojen kauppa käy vilkkaana ja nyt onkin hyvä hetki edetä mikäli myyntiajatuksia tänä kesänä on. Sopivaa kohdetta etsivän kannattaa olla välittäjään yhteydessä ja kertoa toiveistaan, yrittäjät toteavat.
Suojanen korostaa, että kaikenlaiset asunnot ja kiinteistöt tekevät nyt kauppansa.
– Nyt on välittäjästä itsestä kiinni, pystyykö tekemään tulosta. Jos jaksaa tehdä ahkerasti työtä ja olla nöyrä niin jokainen asunto tekee kyllä kauppansa!
Juttu on julkaistu aiemmin Kotipeili-ilmoitusliitteessä, joka on Keskisuomalaisen välissä ilmestyvä asuntokaupan erikoislehti.