Rakentamista suunnitelleet etsivät nyt valmista
Jyväskyläläiset kiinteistönvälittäjät odottavat hyvän kevään jälkeen ennätysvilkasta kauppasyksyä. Rakennuskustannusten nousu on tuonut uudisrakentamiseen epävarmuutta, mutta kustannuspaineiden odotetaan loppuvuonna hellittävän. Hintojen nousu on siirtänyt rakentamista suunnittelevia etsimään valmiita vaihtoehtoja.
Bo Lkv on toiminut Jyväskylässä 2,5 vuotta ja vakiinnuttanut asemansa Keski-Suomessa luotettavana ja laadukkaana välitysliikkeenä.
– Markkinaosuutemme on jatkanut tasaista nousua, mistä kiitos kuuluu sekä ihanille asiakkaillemme että huikeille ammattilaisillemme, sanoo aluejohtaja Sami Nivala.
– Myönteinen kehitys jatkuu, tarjolla olevien asuntojen määrä on lähtenyt nousuun ja se tasapainottaa markkinatilannetta. Talouden parametrit ovat kunnossa ja kuluttajien luottamus talouteensa on hyvä.
– Näyttää tulevan ennätysvuosi, koska ainakin tähän mennessä vuoden kauppamäärät ovat ennätykselliset, Nivala laskee.
Omakotitalojen ja perhekokoluokan asuntojen kauppa on käynyt tosi hyvin.
– Sama trendi jatkuu. Rakennuskustannusten nousu on jarruttanut intoa rakentaa itse ja katseet kääntyvät valmiiden omakotitalojen suuntaan.
Jyväskylän Bo-tiimissä on jo yli 20 ammattilaista ja joukko kasvaa edelleen.
– Keväällä lanseerattu Bo App on vienyt asunnon myyjän asiakaskokemuksen uudelle tasolle. Se tuottaa ajantasaista tietoa myynnin eri vaiheista asunnon stailauksesta ja kuvauksesta kaupantekoon asti. Jatkamme hyödylliseksi koetun Appin kehitystä.
Sisä-Suomen Asuntokeskuksella alkuvuosi on mennyt hyvin ja yrittäjä Pertti Jääskeläinen odottaa syksyn jatkuvan samalla tavalla.
– Olemme pärjänneet kilpailussa isojen joukossa erinomaisesti. Asiakkaamme arvostavat henkilökohtaista, laadukasta ja joustavaa palvelua, Jääskeläinen sanoo.
Vilkkaan kaupankäynnin siivittämänä hän sanookin etsivänsä osakasta/yrittäjää kaveriksi. Tavoitteena on löytää kumppani loppuvuoden aikana.
– Koronan myötä olemme siirtyneet lähes kokonaan yksittäisiin henkilökohtaisiin esittelyihin asiakkaan toivomana ajankohtana. Olemme saaneet siitä kovasti kiitosta ostavilta asiakkailta ja yksittäisesittelyt pysynevät jatkossakin suosittuna tapana tutustua kohteisiin.
LKV Enbergin vuosi on alkanut hyvissä merkeissä ja myös hyvä syksy on tulossa.
– Mikäli alkuvuoden vauhti jatkuu, niin hyvä siitä tulee, vakuuttaa toimitusjohtaja Erika Enberg.
– Mökkikauppa on käynyt meillä erittäin kuumana. Erityisesti 70.000€ – 140.000€ hintaluokan mökit ovat menneet nopeasti kaupan. Oma ranta on monille se tärkein kriteeri.
Enberg kiittää erityisesti Mikko Laurilaa, joka on hoitanut muiden kohteiden ohessa valtaosan mökkihankinnoista sekä -kaupoista.
Rakentamiskustannusten nousu ja mahdollisesti sen aiheuttama inflaatio ei Enbergiä pelota.
– Korot voivat nousta hieman, mutta niin vähän ettei sillä ole vaikutusta asuntokauppaan, Erika Enberg uskoo.
OP Kodin toimitusjohtaja Janne Särkkä uskoo, että asuntokauppaa tehdään syksyllä vilkkaasti.
– Suomalaiset panostavat kotiinsa, mikä pitää asuntokaupan volyymia korkealla. Kaupankäynti jatkuu monipuolisena, kaikenlaisille asuntotyypeille on kysyntää. Mökkikauppaa tehdään syksylläkin. Uudistuotannon kauppaan tulee syksyllä pieni positiivinen piikki uusien
hankkeiden vauhdittamana.
– Rakennuskustannusten hetkellinen nousu on tuonut painetta uusien hankkeiden laskentaan. Asuntojen hintoihin nousu ei ole juurikaan siirtynyt. Jos nousupaineet hellittävät esim. ensi vuoden alkuun mennessä, niin vaikutus hintoihin jäänee vähäiseksi.
Särkkä kertoo, että OP Koti avaa lokakuun alussa uudet ja erilaiset asumisen toimitilat.
– Toivotamme asiakkaat tervetulleiksi asuntokaupan uuteen kotiin. Odotamme avausta vesi kielellä, sillä tarjoamme uusissa tiloissa uudenlaisia palveluita ja paremman asiakaskokemuksen.
Korona-aikana sähköinen asuntokauppa ja uudet sähköiset palvelut tekivät asuntokaupassa vahvan läpimurron. Henkilökohtainen asiakaspalvelu on korostunut, mikä näkyy mm. yksityisten esittelyiden lisääntymisenä ja yleisesittelyiden vähenemisenä.
Kiinteistömaailma Tourulan yrittäjä Sanna Hotanen odottaa asuntokaupan jatkuvan vilkkaana.
– Kaikenlaiset kohteet käyvät kaupaksi, kun markkinointi on huolellista ja välittäjä aktiivinen. Kovin kysyntä on 2000-luvun omakotitaloille ja ylipäänsä hyväkuntoisille, muuttovalmiille kodeille.
Hotasen mukaan Visa Suojasen tulo yrittäjäkumppaniksi näkyy hankinnan ja kauppamäärien kasvuna sekä myynnin johtamiseen vapautuneena aikana että huippuvälittäjän työpanoksena.
– Yhteistyö sujuu hyvin ja olen ratkaisuun tosi tyytyväinen. Kahden yrittäjän voimin onnistuu sekä yrityksen kasvattaminen että oman välitystyön tekeminen. Myynnin johtamiseen jää aikaa, tuki ja vastuun jakaminen on asia, jota olen kaivannut.
Hotanen toteaa, että rakennuskustannusten nousu ei vielä näy uudistuotannon hinnoissa.
Koronan vaikutus näkyy asumistarpeiden muuttumisena sekä kotiin ja vapaa-ajan asumiseen panostamisena.
– Etätyö on tullut jäädäkseen ja mahdollistaa uusia ratkaisuja asumiselle. Kesä on tuonut mm. työelämässä olevia paluumuuttajia, jotka hankkivat kakkoskodin kotiseudultaan ja luopuvat myöhemmin esimerkiksi pääkaupunkiseudun asunnostaan.
Juttu on julkaistu aiemmin Kotipeili-ilmoitusliitteessä, joka on Keskisuomalaisen välissä ilmestyvä asuntokaupan erikoislehti.