Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kotipeili | Lapset nauttivat omasta nurmikosta

”Samojen tekijöiden kanssa uskaltaisi lähteä uudelleen”

Siiri nauttii täysin siemauksin kotipihaan kesällä tulleesta uudesta nurmikosta yhdessä isosiskonsa Viivin kanssa. Pihanurmi oli leikkikunnossa heti, kun se saatiin asennettua eli juuri kesän pitkän hellejakson alkupäivinä.

– Tosi hyvä ratkaisu oli valita siirtonurmikko ja tytöt pääsivät heti touhuamaan omaan pihaan. Kylvetyn nurmikon kautta siihen olisi mennyt vähintään kuukausi, kuluneen kesän helteissä ehkä pidempäänkin. Jos jossakin voi säästää aikaa, niin nurmikossa – suosittelen, iloitsee myös tyttöjen isä Jari Hirvonen.

– Mutta vettä helteillä kului nurmen kasteluun ihan älytön määrä ja nyt vain odotellaan tasauslaskua.

Olemme reilun vuoden ajan seuranneet Jari Hirvosen ja Marika Paanasen omakotitaloprojektia Jyväskylän Kauramäessä, Talitiaisentiellä.

Projekti on nyt loppusuoralla, lopputarkastuksen päivämäärä on vielä sopimatta ja sitä seuraa avaimet käteen -rakentajan vuositarkastus.

Jari ja Marika ovat edelleen valintoihinsa tyytyväisiä – ehkä jotakin voisi jo tehdä toisinkin. Esimerkiksi terassin laajennus, pergola ja mahdollinen poreallas ovat jo listalla ensi kesän töiksi.

Nykyinen terassi, vaikka sitä jo suunnitellusta laajennettiin, on liian kapea esimerkiksi ruokapöydälle.

– Samojen kumppanien kanssa kuitenkin voisin lähteä uuteenkin projektiin, Suomen Kylätimpurit on monessa kohdin yllättänyt myönteisesti. En ole ainakaan huomannut, että missään olisi oikaistu tai yritetty sumuttaa. Kaikki kuitenkin toteutui melko nopeassa aikataulussa, Jari Hirvonen pohtii.

Siitäkin voi päätellä jotakin, että Hirvonen ei ole kyllästynyt rakentamiseen, olisi valmis uuteenkin projektiin.

– Katsotaan tässä nyt muutama vuosi, eihän sitä koskaan tiedä, milloin uusi hanke alkaa poltella mielessä. Tilaa tarvitaan lisää, tai nykyisiä tiloja on järjesteltävä 3-4 vuoden päästä, kun tytöistä vanhempi aloittaa koulun ja pian toinenkin lähtee perässä, Jari pohtii.

Arki Kauramäessä on alkanut onnellisten tähtien alla, tyytyväisin mielin; Marika-äiti on aloittanut uudessa työssä keittiösuunnittelijana Charmia-keittiöillä, isä Jari markkinoi turkulaisen Ecomin myyntipäällikkönä talotekniikan ohjelmistoja Jyväskylän seudulla, toistaiseksi pääosin etätöissä eli kotona. Kolmas makuuhuone saa nyt toimia työhuoneena.

– Niin kauan se onnistuu, kun tytöille (2- ja 4-v.) riittää yhteinen huone. Sitten, kun kouluikä lähestyy on löydettävä muita ratkaisuja, ehkä korona ja etätyöbuumikin siihen mennessä hellittävät.

Tytöt ovat saaneet päivähoitopaikan alle puolen kilometrin päässä sijaitsevasta uudesta päiväkodista. Kotipiha riittää vielä leikkipaikaksi ja lähes päivittäin on tarhan jälkeen vedetty kumpparit jalkaan ja juostu lähimetsään mustikoita poimimaan – onneksi ympäristöön on jäänyt runsaasti metsää.

Pienille lapsille kotipihassa on vielä hyvin leikkitilaa, mutta lasten kasvaessa myös haasteet kasvavat.

– Työmaaliikennettä on vielä niin paljon, että pieniä lapsia ei uskalla silmistään laskea, Jari arvelee.

Marika viihtyy hyvin uudessa työssään keittösuunnittelijana ja tunnustaa, että ideoita olisi mukava toteuttaa omassakin kodissa. Kodin sisustusratkaisut ovat pitkälle Marikan käsialaa.

– Tästä tuli ihmeen toimiva kokonaisuus siitä huolimatta, ettei lähdetty alkuperäistä ajatusta ja ideaa muokkaamaan. Aina tekisi kuitenkin mieli kokeilla uusia ideoita, mutta monet siirtyvät sitten myöhemmäksi.

– Yksi alkuperäinen ajatus, josta en ollut varma, olivat nuo makuuhuoneiden vaatekaapit sekä arkieteisen vaatesäilytys, jotka jäivät pois talon kokonaisurakasta. Jälkeenpäin mietittynä olisi ollut helpompaa ottaa kaikki kalusteet yhtä aikaa. Silloin ei tarvitse itse huolehtia kuljetuksesta, kasaamisesta tai asentamisesta. Nyt olen ostanut, kuljettanut, kasannut ja asentanut niitä itse jälkikäteen, eikä ne ole vieläkään täysin valmiit, Marika naurahtaa.

Myös pihassa Marika on toteuttanut ideoitaan – tai paremminkin soveltanut kaavoittajan ideaa,

– Kaavamääräyksissä on vähintään viisi neliömetriä hyötypuutarhaa ja istutuksia. Joitakin pensaita olen istuttanut ja hankkinut viljelyaltaita, jotka ovat nyt valmiina ensi kevääksi. Sitä ihmettelen, mihin se vaadittu linnunpönttö ripustetaan, kun pihassa ei vielä ole ainoatakaan puuta.

Jari Hirvonen kertoo, että talon lopullinen hinta on nyt tiedossa. Vuosi sitten puhuttiin 300 000 euron tavoitebudjetista.

– Kaikki tähän saakka kertyneet laskut on maksettu ja niistä tulee 305 000 euroa. Missään ei menty selvästi yli budjetin, mutta jostakin kohtaa kertyneet säästöt kyllä saatiin tuhlattua. Meillä kävi tontin kanssa onni, että ei tarvinnut räjäytellä ja suurin säästö tulikin pohjatöistä.

Jari sanoo sitä syystäkin hyväksi onneksi, samalla alueella on tontteja, joilla kaikki pohjat piti räjäyttää kallioon ja kustannuksia voi vain arvailla.

– Helposti olisi vähän kalliimpiin materiaaleihin saanut tuhlattua useampikin kymppitonni, mutta järki pysyi päässä. Edelleen olen sitä mieltä, että kokonaisurakka oli meidän kohdalla paras ratkaisu. Rakentajina olemme molemmat edelleen noviiseja.

Jari on saanut läheltä seurata parinsadan metrin päässä rakentavan veljensä projektia. Itse tehden rahaa säästyy, mutta silloin pitää tietää, mitä ja miten tekee.

– Yhden asian lainaisin heti. Käynti autokatoksesta suoraan sisätiloihin on kätevä ratkaisu, mutta ilmankin selvitään.

Juttu on julkaistu aiemmin Kotipeili-ilmoitusliitteessä, joka on Keskisuomalaisen välissä ilmestyvä asuntokaupan erikoislehti.