Asiakkaat arvostavat hinnan lisäksi tuotantotapaa
Sähkön myynti ja markkinahinta kuuluvat syksyn vilkkaimpiin puheenaiheisiin. Asiantuntijoiden mukaan sähkön pörssihinta heilahtelee myös tulevaisuudessa.
Sähkösopimuksen valinnassa hinnan rinnalle asiakkaiden kriteereissä on tärkeäksi noussut myös sen tuotantotapa; yhä useampi valitsee vihreän sähkön ja osallistuu sitä kautta ilmastotalkoisiin. Se on yksittäiselle ihmiselle tai perheelle ylivoimaisesti helpoin ja tehokkain tapa kasvattaa omaa osuuttaan ilmastonmuutoksen torjunnassa – etenkin jos sattuu asumaan sähkölämmitetyssä talossa.
Mutta miten sähköä voisi saada edullisemmin?
– Varmimmin sähkökuluissa säästää kuluttamalla vähemmän. Sillä pystyy vaikuttamaan myös siihen osaan kuluja, joiden hintaan ei muuten voi vaikuttaa eli siirtohintaan ja veroihin, sanoo sähkön myyntiyhtiö Väreen toimitusjohtaja Juha Keski-Karhu.
Asiakaskokemusjohtaja Johanna Viskari Lumme Energiasta suosittelee säästämisen lisäksi pitkiä sopimuksia, joilla energianhinnan voi turvata ainakin kahdeksi, jopa neljäksi vuodeksi.
– Nykyisessä markkinatilanteessa kannattaa myös muuttaa takuuhintainen sähkösopimus mukana, jos sellainen sattuu olemaan ja päättymispäivään on vielä aikaa, Viskari suosittelee.
Asiakas maksaa sähkölaskuissaan aina kolmea asiaa: energian hintaa, energian siirtohintaa ja veroja. Vain energianhintaan voi kilpailuttamalla vaikuttaa, siirtohinta seuraa kulutusta ja muodostuu paikallisen siirtoyhtiön kautta, verot seuraavat myös kulutusta ja ne määrittelee viranomainen. Energiayhtiö ja siirtoyhtiö ovat eri yhtiöitä.
Energian hinta, johon voi vaikuttaa muodostaa kulutussähkön koko hinnasta noin kolmanneksen riippuen kulutuspaikasta. Siirtohinnan osuus nousee, mitä kauemmas tiheään asutuista kaupunkikeskuksista mennään.
Juha Keski-Karhu on tutkinut sähkön hinnan muodostumista ja sen kehitystä paljon syvemmin kuin oman yhtiön tai Suomen markkinoiden tasolta.
– Viime vuosiin saakka ostamamme sähkön hintaan ovat vaikuttaneet lähinnä pohjoismaiset tukkumarkkinat, mutta viime aikoina muun Euroopan vaikutus on kasvanut ja kasvaa edelleen. Tukkuhintoja heiluttelevat sekä päästöoikeuksien että polttoaineiden hinnat sekä satunnaiset säätekijät.
Päästöpolitiikan ja Euroopan yhdentymisen hintoja nostavat vaikutukset ovat olleet nähtävissä jo pitkään. Siirtohinnat ja verot ovat nousseet jo aiemmin ja nyt sähkölaskua nostaa kallistunut energian hinta, Keski-Karhu toteaa. Tarkalle asiakkaalle Keski-Karhu suosittelisi pörssisähköä ja oman sähkönkulutuksen seurantaa sähkön myyntiyhtiöstä saatavalla tekniikalla (Väreellä Väppi-mobiilipalvelu).
– Kaikki mahdollinen kulutus kannattaisi siirtää halpaan yöaikaan; pörssisähkön hinnanero yö- ja päiväsähkön välillä on ennätyskorkea.
Yöllä käytettävissä on kulutukseen suhteutettuna enemmän uusiutuvaa energiaa kuin päiväsaikaan.
Keski-Karhu korostaa, että kysymys ei ole kausisähköstä eli samanlaisesta päivä-/ yösähkösopimuksesta, jollaisia lämmitysasiakkaille kaupiteltiin parikymmentä vuotta sitten. Nyt saatavilla on reaaliaikaista pörssisähköä, jonka hinnan näkee tunneittain. Yöhön olisi helposti siirrettävissä esimerkiksi vedenlämmitys, osa asunnon lämmityksestä, sähköauton lataaminen jne. Yösähkön hinta saattaa olla vain kolmasosa päiväajan sähkön hinnasta.
– Tekniikka on jo niin yksinkertaista, että sitä osaa käyttää, jos osaa käyttää älypuhelinta tai tietokonetta ja edullinen sähkö löytyy siten automaattisesti.
Keski-Karhun mielestä toki edelleen on mahdollista, että sähkön hinta voi myös laskea, mutta todennäköisempää on keskimääräisen hintatason nousu ja ennenkaikkea hintavaihtelun lisääntyminen.
Lumme Energian Johanna Viskari näkee vaihtoehtona pörssisähkön hinnan päivittäiselle seuraamiselle pitkät määräaikaiset sopimukset.
– Sopimuksen voi nykyisin tehdä niin, että sähkön hinta sidotaan jopa neljäksi vuodeksi, mutta kuluttaja vapautuu siitä halutessaan kahden vuoden jälkeen. Sopimuksen tehtyään voi olla huoletta 2–4 vuotta, liikkuipa markkinasähkön hinta mihin tahansa.
Myös Viskari korostaa asiakkaan omaa toimintaa sähkön kulutuksen pienentämiseksi.
– Vanhat laitteet kannattaa uusia vähintään remonttien yhteydessä.
Lämmityksessä voi merkittävästi vaikuttaa kulutukseensa, tulisijojen käyttö säästää sähköä ja talon tiivistykset kannattaa tarkistaa ilmojen viiletessä.
– Oma toiminta ja elämäntilanne on avainasemassa myös sähköasioissa.
Lumme Energia monien muiden sähköyhtiöiden tapaan on syntynyt aikaisempien yritysten fuusioissa.
– Sähkökauppa on tänä päivänä erittäin hintakilpailtu volyymilaji ja yhtiöiden on pakko kasvaa. Isompi koko mahdollistaa tehokkuutta ja vahvuutta tarjota asiakkaille entistä laajempia ja kilpailukykyisempiä palveluja.
Viskari korostaa ekologisten sähkösopimusten merkitystä ilmastonmuutoksessa.
– Asiakkaiden tietoisuus on lisääntynyt ja yhä useampi valitsee ekologisen sähkösopimuksen. Se ei ole kustannuskysymys, yksikköhinnoissa erot mitataan usein sentin sadasosilla.
VÄRE on neljän sähköyhtiön vuonna 2018 perustama energiapalveluyhtiö.
Osakkaina ovat Savon Voima Oyj, Kuopion Energia Oy, Jyväskylän Energia Oy (nyk. Alva-yhtiöt Oy) ja Lappeenrannan Energia Oy. Asiakkaita on noin 250 000 eri puolilla Suomea.
LUMME Energia syntyi vuonna 2017 Suur-Savon Sähkön ja Etelä-Savon Energian yhdistäessä sähkönmyyntiliiketoiminnat. Yhtoö on kasvanut yritysostojen kautta. Pääkonttori on Mikkelissä, toimistot myös mm.
Jyväskylässä, Tampereella, Rovaniemellä, Oulussa ja Kajaanissa.
Sähköasiakkaita on noin 300 000.
Molemmilla yhtiöillä on erinomaiset kotisivut, joilla sähkösopimusten vertailu ja tekeminen on helppoa.