Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Katso kuvat Nissanin hurjista koemalleista – japanilaisvalmistaja lupasi myös nopean mullistuksen akkuteknologiassa

Koemalli Nissan Hang-Out on japanilaisvalmistajan mukaan käyttäjilleen rento, mutta samalla puhtia antava perheauto. Nissan

Timo Nieminen

Tämä on pandemia-aikana tullut tutuksi. Suuri autonvalmistaja toisensa jälkeen järjestää digitaalisen tiedotustilaisuuden, jossa se kertoo viiden tai kymmenen vuoden suunnitelmansa. Suunta on aina sama. Valmistajat ovat matkalla sähköisen liikkumiseen, jota varten on korvamerkitty valtava tuotekehitysbudjetti.

Nissanin maanantainen info ei kalvennut kunnianhimossa yhdellekään aiemmista lehdistöinfoista.

Nissan kertoi investoivansa viidessä vuodessa malliston sähköistämiseen noin 16 miljardia euroa. Vuoteen 2030 mennessä on Nissanilta tulossa 15 uutta täyssähköistä mallia ja ainakin kahdeksan pistokehybridiä. Japanilaisyhtiö arvioi, että jo vuonna 2026 sen Euroopan-myynnistä 75 prosenttia on sähkölinjan autoja.

Nissan vihjasi myös edenneensä kiinteäelektrolyyttisen ajoakun tuotekehittelyssä. Ilman kobolttia valmistettavat ajoakut ovat Nissanin mukaan 65 prosenttia halvempia valmistaa kuin nykyiset sähkö-Nissanien akustot – eikä uuden teknologian akkuja tarvitse enää odottaa kauan.

Samalla Nissan esitteli havainnekuvat neljästä sähköisestä konseptiautostaan. Esitellyt koemallit olivat Chill-Out, Surf-Out, Hang-Out ja Max-Out.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut