Autojätin toimitusjohtaja varoittaa sähköautojen päästökuormasta – "Sähköistämistä ei valinnut autoteollisuus, vaan poliitikot"

Maailman neljänneksi suurin autonvalmistaja Stellantis on huolestunut täyssähköautojen valmistuksessa syntyvistä suurista hiilidioksidipäästöistä. Stellantis on juuri ilmoittanut sijoittavansa 30 miljardia euroa automerkkiensä sähköistämiseen, mutta yhtiön toimitusjohtaja Carlos Tavares myöntää lehtihaastattelussa "yhä epäilevänsä" liikenteen sähköistämisen järkevyyttä.

– Se on selvää, ettei liikkumisen sähköistäminen ole autoteollisuuden valitsema suunta. Se on poliitikkojen valinta, sanoi Tavares.

Noin vuosi sitten hyväksytyssä fuusiossa syntyneen Stellantiksen autobrändejä ovat esimerkiksi Alfa Romeo, Citroën, Fiat, Opel ja Peugeot.

Tavares kertoi neljän viestimen (Les Echos, Handelsblatt, Corriere della Sera ja El Mundo) yhteishaastattelussa, että täysähköisten autojen tuottaminen aiheuttaa selvästi suuremmat hiilidioksidipäästöt kuin yleensä myönnetään.

– Eurooppalaisen energiatuotannon keskiarvoilla mitattuna täyssähköautoa on ajettava 70 000 kilometriä, jotta voidaan kompensoida pelkästään akuston valmistuksesta aiheutuvat päästöt verrattuna esimerkiksi kevythybridiin. Lisäksi kevythybridin hinta saattaa olla jopa puolet pienempi kuin vastaavan täyssähköisen auton, sanoi Tavares.

Tavares totesi liikkumisen totaalista sähköistämistä ajavien tietoisesti väheksyvän ilmastolle aiheutuvia riskejä.

Tavares korosti, ettei hän ole sähköautoilun vastustaja vaan realisti. Hän muistutti esimerkiksi olleensa täyssähköisen Nissan Leafin tuotekehityksen ahkera puolestapuhuja työskennellessään Nissanilla 2004–2011. Leaf eteni tuotantolinjalle vuonna 2010.

– Olen myös huolissani autoteollisuuden kannattavuudesta ja kyvystä työllistää. Valmistajat oppivat toki tekemään taloudellista tulosta sähköautoilla, mutta polttomoottoristen autojen valmistamisen kannattavuuden tasolle pääseminen vie aikaa. Polttomoottoriautoja on opeteltu valmistamaan kustannustehokkaasti noin sadan vuoden ajan, vertasi Tavares.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut