Talvisessa luonnossa pimeyden ja valon välitilassa on hämärä. Hämärän hetkenä aurinko on jo laskenut tai nousemassa, mutta luovuttaa jonkin verran valoa maisemaan horisontin takaa.
Hämärällä on kolme luokkaa valon määrän mukaan. Keskiajalla nimityksensä saaneen porvarillisen hämärän aikana on vielä riittävän valoisaa, jotta käsityöläiset ja porvarit näkivät selkeän sään vallitessa työskennellä ulkosalla.
Nauttisen hämärän aikana näkyvät jo tähdet, ja entisajan merenkulkijat pystyivät määrittelemään kulkuansa tähtien avulla. Astronomisen hämärän hetkellä tähdet näkyvät hyvin, ja tähtitieteellisiä havaintoja voi tehdä, mutta taivaanrannassa on vielä valon kajastusta.
Talvipäivän hämärtyessä voi jokainen mökkiläinen tai luonnontarkkailija tehdä oman luokituksensa hämärän asteille. Esimerkiksi porvarillisessa tarkkailijan hämärässä voi silmin vielä havaita lintuja ja kasveja sekä tehdä muistiinpanoja. Nauttinen kuulostelijan hämärän hetki herkistää korvat ensimmäisten yökulkijoiden liikkeille.
Kotiinlähtijän astronominen hämärä härnää katseen taivaanrantaan. Vielä on aavistus valoa.
Kutsumaton vieras pihassa
Kuten viikko sitten Luonnossa-palstalla kerrottiin, rottia vilisee paikoin runsaasti myös sellaisilla alueilla, joilla niitä ei normaalisti näy lainkaan. Niinpä kollegankin pihalle Jyväskylän Ristikivessä ilmestyi eräänä aamuna rotan jäljet.
Tuore lumi paljastaa helposti epätoivotun vieraan pihakäynnit. Aikuisen rotan jäljet on yleensä melko helppo tunnistaa. Sen takakäpälän pituus on noin kolme senttiä, ja takajalkojen jälkien leveys parihyppyjäljissä noin viisi senttimetriä.
Myös metsähiiri on yleinen pihapiireissä, mutta sen takatassun jäljen mitta on vain noin kaksi ja jäljen leveys noin kolme senttiä.
Näillä molemmilla pitkähännillä jyrsijälle tyypillisen hyppyjäljen perään jää usein myös hännän jälki. Monesti rotta kannattelee kulkiessaan häntää ylhäällä, mutta vajoaa painavampana sen verran syvälle pehmeään hankeen, että häntä jättää jäljen. Rotta vaihtaa liikkumistapansa usein myös käyntiin, jos se tuntee olevansa turvassa eikä sillä ole kiire.
Kollegan pihalle ilmestyi seuraavana päivänä myös kärpän jäljet. Kärppä lienee rotan pahin vihollinen, sillä se pystyy helposti nitistämään aikuisenkin rotan, ja mahtuu melko solakkana moniin rotan mentäviin koloihin.
Kysymys Pieksämäeltä
Ruokintapaikalle on ilmestynyt uusia ja mielenkiintoisia lintuja, nimittäin pyrstötiaisia. Ne saapuvat pienenä parvena, syövät nopeasti ja lähtevät sitten yhdessä jonnekin. Jotta saisi ne kotoutettua tänne kysyisinkin seuraavaa: Ovatko ne kolopesijöitä? Voiko niille tehdä linnunpöntön? Mitkä olisivat pöntön mitat? Koska ne liikkuvat niin yhtenäisenä parvena, ne varmaankin pesivät hyvin pienellä alueella. Pöntöt siis voisivat olla melko lähekkäin.
JYRKI TORNIAINEN VASTAA: Onnittelut pyrstötinttihavainnosta! Ovat varsin omanlaisia ja kiehtovan näköisiä ”tikkareita”. Tätä nykyä vieläpä melko tavallinen näky ihmisten tarjoamilla talipötköillä talvisaikaan. Ovat myös kovin sosiaalisia lintuja ja viihtyvät omissa pikkuporukoissa varsin tiiviisti läpi syys- ja talvikauden. Pesimäajan lähestyessä kevään korvalla kuitenkin muuttuvat pareittain eläjiksi, vaikkakin on havaintoja, että yhden pesän poikasia on ruokkinut useampikin ”emo” kuin vain kaksi! Sosiaalisia todellakin.
Laji elää varsin huomaamattomasti tiheäkasvuisissa lehtomaisissa pusikoissa kesäajat. Tekee itse hyvin naamioidun ja taidokkaan muun muassa hämähäkinseitistä ja jäkälistä pesän, jota on tuiki mahdoton havaita puun oksan haarassa. Netistä vaikkapa googlaamalla näkee kuvia tekeleestä. Täten lintua ei saa asettumaan pönttöön. En usko, että lajin asettumista pesimään voisi ohjata juuri millään tavoin. Vain jättämällä tiheät lehtipuuvaltaiset koivu-, paju-, haapa- ja tuomiryteiköt sijoilleen, voi linnulle tarjota elinpiiriä.
Lähetä kysymyksiä ja havaintoja luonnosta osoitteeseen luonnossa.group@korppi.jyu.fi. Luonnossa-palstan asiantuntijoina toimivat Jyväskylän yliopiston tutkijat Jari Haimi, Heikki Helle, Saana Kataja-aho, Atte Komonen, Minna-Maarit Kytöviita ja Jyrki Torniainen sekä Ähtäri Zoon intendentti Marko Haapakoski ja luontokuvaaja Jussi Murtosaari.