Luonnossa | Vesilintujen poikaset ikään kuin ratsastavat aalloilla uidessaan sopivassa muodostelmassa emonsa perässä

Parvi sorsanpoikasia uimassa emon perässä on tuttu näky. Käytös on linnuille luontaista, mutta miksi?

Asiaa tutki skotlantilaisen Strathclyden yliopiston hydrodynamiikan tohtori Zhiming Yuan. Selvisi, että ilmiölle löytyy tieteellinen selitys.

Aiemmin oli päätelty, että emon perässä uiminen säästää energiaa. Syy tähän selvisi tietokonemallinnuksella lintujen tuottamista aalloista. Yksin uidessaan poikanen potkaisi aaltoja ylöspäin kuluttaen energiaa, joka muuten työntäisi sitä eteenpäin. Mikäli poikanen ui sopivassa kohdassa emon takana, aaltovastus toimiikin päinvastoin ja siitä tulee liikettä helpottava voima. Pikkuinen oikeastaan ratsastaa aallolla.

Sorsanpojilla on tapana uida tiiviinä ryhmänä ja näin ne pystyvät jakamaan edun kaikille. Jonossa uidessaan jokainen välittää aaltoja takana tulevalle ja koko joukko saa lähes ilmaisen kyydin emon perässä. Hyödyn saadakseen poikasten on vain pysyttävä emon tahdissa. Epätahtiset joutuvat selviämään veden vastuksesta omin voimin.

Tämän tutkimuksen mukaan tärkein syy vesilintujen uintimuodostelman kehittymiseen lieneekin hyöty aalloilla ratsastamisesta. Tuloksista raportoitiin Journal of Fluid Mechanics -tiedejulkaisussa.

Tunnetko talviset puut?

Kasviharrastajan talvi on hiljaista aikaa, kun lumi peittää maan eivätkä kukkaset kuki ja heinät huoju, ja vaikka jokunen talventörröttäjä pilkistääkin hangesta.

Kuuset ja männyt on helppo erottaa talvellakin.

Onneksi itseään voi haastaa vaikkapa puiden talvitunnistukseen. Kuuset ja männyt on helppo erottaa talvellakin, mutta tunnistapa tuomi ilman sen tuttua tuoksua touko–kesäkuussa ja sahalaitaisia lehtiä.

Onneksi luonto on ihmeellinen ja antaa meille uteliaille vinkkinsä lajintunnistukseen myös talvella. Lehtipuita voi nimittäin tunnistaa myös silmujen sekä rungon ja oksien rakenteen avulla.

Pihlajalla esimerkiksi on kookkaat ja pehmeän harmaakarvaiset silmut, suuremmat kuin muilla kotoisilla lehtipuillamme. Harmaa- ja tervalepän voi erottaa rungon rosoisuuden perusteella ja eminorkkojen, ”käpyjen”, perän pituudesta. Harmaalepän käpy on tavallisesti perätön, tervalepän käpy puolestaan selvästi pitkäperäinen.

Tutut koivutkin voi erottaa rungon pintarakenteen avulla tai vuosikasvaimista. Hieskoivuilla vuosikasvaimet ovat pehmeäkarvaisia, kun rauduskoivuilla ne ovat nystyisiä, karheita.

Ja se tuomi: sen silmut ovat ruskeita, keskikokoisia, suippoja, monisuomuisia ja kaljuja, ja runko on tummanharmaa ja pienikuvioinen. Katse siis puiden silmuihin ja runkoihin!

Kuolleet ötökät ja puun puru kuistilla

Huolestunut palstamme seuraaja lähetti kuvia talon lasikuistilta löytyneistä hyönteisistä ja ikkunalaudalle ilmestyneestä purusta. Kysymys oli, että syökö jokin ötökkä talon rakenteita ja onko se jokin kuvan otusten joukossa.

Jälkimmäiseen kysymykseen on helppo vastata: kuolleina ja jo kuivuneina löytyneet hyönteiset eivät ole purua tuottaneet eikä niistä ole muutenkaan ollut talolle eikä sen asukkaille haittaa. Otukset ovat yksinkertaisesti harhautuneet ennen talven tuloa kuistille, eivätkä ne ole löytäneet ulospääsyä ja siten menehtyneet.

Kuvassa oikealla on vihreän värinsä menettänyt harsokorento, joka saalistaa muita hyönteisiä. Keskellä ylhäällä on loiskärpänen ja sen alla vyöihrakuoriainen. Vasemmanpuolimmainen on kuvasta vaikeammin tunnistettava typpylude.

Ainoastaan ihrakuoriainen lienee tullut taloon ravinnon perässä. Sen toukat syövät rakennuksissa melkein mitä tahansa kuollutta eläinperäistä materiaalia ruuantähteistä ja lemmikkieläinten kuivamuonasta kuivuneisiin hyönteisiin. Alkukesästä vyöihrakuoriaisia tapaa hyvin yleisesti keittiöissä, jonne ne lentävät ruuan tuoksun ohjaamina.

Puupurun lähde ja tuottaja jäi vielä epäselväksi, ja mysteerin ratkaisu vaatii lisää tarkentavia havaintoja.

Voit lähettää kysymyksiä ja havaintoja luonnosta osoitteeseen luonnossa.group@korppi.jyu.fi. Luonnossa-palstan asiantuntijoina toimivat Jyväskylän yliopiston tutkijat Jari Haimi, Heikki Helle, Saana Kataja-aho, Atte Komonen, Minna-Maarit Kytöviita ja Jyrki Torniainen sekä Ähtäri Zoon intendentti Marko Haapakoski ja luontokuvaaja Jussi Murtosaari.