Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Painetun Keskisuomalaisen jakelussa on tänään ongelmia, eivätkä kaikki tilaajamme valitettavasti saa lehteä ajoissa. Tämän vuoksi näköislehtemme on avattu vapaasti luettavaksi.

Kauppaa hierottiin vuosia – Matti myi viisi "mittaamattoman arvokasta" Bugattia takaisin valmistajalle

Sveitsiläinen autokeräilijä Hans Matti on myynyt viisi harvinaista Bugattia. Kaupasta tekee poikkeuksellisen se, että ostaja on autojen valmistaja itse eli Bugatti Automobiles.

Kauppasummaa ei ole paljastettu, mutta se on useita miljoonia euroja. Kaupanteko ei myöskään ollut ihan helppoa, sillä neuvotteluja käytiin lähes kolme vuotta.

Omistajaa vaihtaneiden autojen joukossa on esimerkiksi Bugatti Type 35C, joka on eniten virallisia voittoja kilparadoilla saavuttanut auto kautta aikojen. Autolla ajettiin Bugattin mukaan ykkössija noin 2 000 kertaa.

Type 51 on myös kilparadoilta tuttu auto. Sitä ajoi usein Louis Chiron, jonka kunniaksi nimettiin Bugattin vuodesta 2016 lähtien valmistama superauto.

Type 49 puolestaan kuului yrityksen perustajan Ettore Bugattin pojalle Jean Bugattille, joka oli tunnettu automuotoilija. Autoyksilö on tiettävästi ainoa, jossa on alkuperäinen Faux Cabriolet -kori. Jean Bugatti kuoli 30-vuotiaana vuonna 1939 väistäessään koeajoradalle harhautunutta polkupyöräilijää.

– Olemme autobrändi, joka yrittää jatkuvasti löytää inspiraatiota perustajamme neroudesta. Ja mikään ei vie meitä lähemmäs Ettore Bugattin visioita kuin hänen luomiensa tuotteiden saaminen alkuperäisen kaltaisina takaisin kotiin. Nämä viisi autoa ja niihin liittyvät tarinat ovat oikeastaan mittaamattoman arvokkaita. Otamme autot äärimmäisen lämpimästi ja suurella kunnioituksella takaisin Bugatti Automobilesin haltuun, sanoi Bugattin toimitusjohtaja Christophe Piochon.