Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iso kunnianosoitus nuorelle mestarille – Toyota esitteli Kalle Rovanperän mukaan nimetyn konseptiauton

Toyota julkisti Tokion autonäyttelyn alkajaisiksi muutamia koemalleja ja erikoisuuksia. Toyotalla ei ollut tällä kertaa esiteltäväksi mitään maailmoja syleilevää, mutta yksi julkistus oli sentään mukavasti kiinnostava ainakin suomalaisittain.

Toyota toi lehdistötilaisuuteen konseptiauton, jonka nimi kokonaisuudessaan on Toyota GR Yaris RZ high-performance Kalle Rovanperä Edition.

Rovanperä-versio on Toyotan mukaan yhä tuotekehittelyn alla oleva versio MM-ralleissa kunnostautuneesta Yaris-mallista. Joitakin yksityiskohtia autossa vielä viilataan, mutta japanilaisyhtiön mukaan se tulee myyntiin valmistusmäärältään rajattuna erikoisversiona.

Vaikka Rovanperä-versio on hieno kunnianosoitus 22-vuotiaalle maailmanmestarille, konseptiauto sinänsä on kuin kiireessä koottu näyttelyesine. Autossa huutavat Toyotan rallitallin riemunkirjavat värit. Siitä on helppo erottaa viime vuonna esitellystä ja rata-ajoon pystyvästä GRMN Yaris -versiosta häpeilemättä lainattua teknisiä yksityiskohtia.

Autossa on 1,6-litrainen ja 3-sylinterinen moottori, joka tuottaa 200 kilowatin (272 hv) tehon ja 390 newtonmetrin väännön.

Toyota ei kertonut, milloin Rovanperä-versiota voi ostaa ja kuinka suuri on autolle luvattu erikoiserä. Sen sijaan Toyota lupasi tuleville Rovanperä-version ostajille "miellyttäviä yllätyksiä". Toyota Gazoo Racingin operatiivinen johtaja Koji Sato ei halunnut täsmentää lupausta, mutta vihjasi jokaisen ostajan pääsevän ainakin keskustelemaan Kalle Rovanperän kanssa.

Vastaavan lupauksen Koji Sato antoi samassa yhteydessä esitellystä Yaris-mallin Ogier-versiosta. Se on MM-rallin kausien 2020 ja 2021 maailmanmestaruudet voittaneen Sébastien Ogierin kunniaksi nimetty koemalli.