Ostin tammikuun lopulla parsakaalia, joka oli merkintöjen perusteella espanjalaista. Kotona kaalia paloiteltaessa vaimon silmiin osui vaalea möykky. Tunnistin sen nopeasti jonkin yökkösen toukan kehräämäksi kotelokehdoksi.
Otin kehdon talteen ja laitoin sen ämpäriin, jonka pohjalla oli kosteaa hiekkaa ja siihen tökittyjä oksanpätkiä. Se on oma valmis astiani perhoskoteloiden kuoriutumista varten.
Meni parisen viikkoa, mutta mitään ei tapahtunut ja aloin menettää toivoani kotelon suhteen. Kotelo kestää yleensä melko hyvin sään ja lämpötilan vaihteluja, mutta elintarvikkeiden kuljetusketjun olosuhteet voivat olla lämpimään tottuneelle lajille silti liikaa.
Maanantaina 13. helmikuuta odotukseni palkittiin, kun aamulla ämpärin kantta raottaessani huomasin selvän kohouman yhdessä oksassa. Siinä oli yökkönen lepäämässä, tyypillisesti pää alaspäin.
Kuoriutuminen oli onnistunut, vaikka ilmeisesti kuivuus oli koteloa jossain vaiheessa hieman koetellutkin.
Määritin lajin tupsumetalliyökköseksi (Trichoplusia ni). Laji on tavattu Suomen luonnosta vain parikymmentä kertaa. Tällaiset löydöt eivät tuota tilastoa paranna, sillä nyt kyse on niin sanotusta importista eli meille ihmisen tuomasta yksilöstä.
Normaalisti tupsumetalliyökkönen elää jatkuvasukupolvisena lajina lähinnä Välimeren etelä- ja itäpuolella.
Vihervarpunen, sievä ja vaatimaton
Lintuja ryhmitellään usein niiden ravinnonkäytön mukaan. On hyönteissyöjiä, petolintuja ja vaikkapa haaskalintuja. Niin kutsutut siemensyöjät ovat niin ikään eräs lintujoukko, johon kuuluu monen sorttisia ”koppanokkia”.
Yksi niistä on yleinen ja runsas vihervarpunen. Tämä pieni lintu on kiinnostavuutensa osalta vähän niin sanottu väliinputoaja. Lintu on kovin sievä ja väreiltäänkin sorean kellanvihreän ja mustan kirjoma. Niin ikään lintu laulaa miellyttävästi ja kuuluvasti. Tuskin kenelläkään on mitään lajia vastaan, mutta hyvistä puolistaan huolimatta laji sivuutetaan monesti.
Laji on kuitenkin liikkuvainen, siis helposti ja usein havaittavissa. Syksyiset, hiukan kaihoisastikin ääntelevät, kymmenpäiset parvet menevät ja tulevat, pääsääntöisesti kuitenkin muuttavat talveksi pois popsittuaan koivun siemeniä aikansa. Talveksi jäävät löytyvät usein lepikoista norkkoja purkamasta ja mutustamasta.
Lintu onkin perin juurin siemensyöjä. Kesällä suosikkimenu on voikukan siemenet, mutta muukin kasvillisuuden tarjoama hennommanpuoleinen siemen kelpaa. Poikasia täytynee ruokkia hiukan myös hyönteisillä.
Mutta kukapa on löytänyt vihervarpusen pesän? Niin tavallinen laji, eikä juuri kukaan ole havainnut pesään poikasiaan ruokkivia emoja. Lintukirja toteaa pesän sijaitsevan korkealla kuusessa ja vieläpä etäällä rungosta.
Harvapa tuonne suuntaa arkikulkunsa, joten pesä jää havaitsematta.
Voit lähettää kysymyksiä ja havaintoja luonnosta osoitteeseen luonnossa.group@korppi.jyu.fi. Luonnossa-palstan asiantuntijoina toimivat Jyväskylän yliopiston tutkijat Jari Haimi, Heikki Helle, Saana Kataja-aho, Atte Komonen, Minna-Maarit Kytöviita ja Jyrki Torniainen sekä Ähtäri Zoon intendentti Marko Haapakoski ja luontokuvaaja Jussi Murtosaari.