Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Et ehkä ole kuullut Maturo Stradalesta – se on restomod-auto, jonka jokaisen yksilön Juha Kankkunen testaa ennen asiakasluovutusta

Hollannissa toimii yhtiö nimeltä Maturo Competition Cars (MCC). Se on rakentanut jo vuosia autoja rallin harrastajille ja tuunannut vakioautoista sporttisempia, kun asiakas on sellaista toivonut.

Nyt MCC keskittyy Lancioihin. Se askaretelee asiakkaiden Lancioista kolmea restomod-autoversiota, joissa kuitenkin on niin paljon alkuperäistä, etteivät autot menetä aiempaa tyyppihyväksyntää.

Maturo Classic on kevyesti kunnostettu ja terästetty Lancia Delta HF Integrale Evo.

Maturo Rally on samoin Lancia Deltan muunnelma, mutta se on nimensä mukaisesti rallipoluille tarkoitettu.

Ja huippuna on Maturo Stradale, joka MCC:n mukaan "sivistyneempi, mutta ärhäkän tyylikäs" versio rallipoluilla aikanaan menestyneestä keränneestä Lancia Delta Integralesta.

– Teemme Lanciaan sen verran hallittuja muutoksia, että se toimii kenen tahansa käsissä ja arkiautona nimellä Maturo Stradale. Muutostöihin kuluu 300–500 tuntia, sanoo MCC:n toinen omistaja, hollantilainen ex-rallikuski Marco Geeratz.

Ja ilmeisesti Geeratzin kautta kuvioon kulkeutuu Juha Kankkunen. Entinen rallin maailmanmestari on Maturon "brändilähettiläs". Geeratzin mukaan Kankkunen testaa ja hyväksyy jokaisen asiakkaalle luovutettavan Stradalen. Mallia rakennetaan kymmenen yksilöä.

Stradalessa käytetään myös Lancia Delta S4:n ja Abarthin osia. Autossa on muutoksen jälkeen tehoa 400 hevosvoimaa ja vääntöä 540 newtonmetriä.

Geeratz kertoo MCC:n hamunneen jo vuosia kaikki mahdolliset Lancioihin sopivat osat.

Yrityksen kahden omistajan lisäksi autoja rakentaa käsityönä kymmenen mekaanikkoa ja joukko alihankkijoita. Vuodessa valmistuu vain neljä Stradalea.

Muutostöiden hinta on MCC:n mukaan 150 000–370 000 euroa riippuen autojen kunnosta ja asiakkaiden toiveiden tasosta.