Tänä vuonna sitkeä korkeapaine loihti pääsiäispyhiksi upeat säät lähes koko maahan. Vuodenkierto otti harppauksen talvesta kevääseen. Hyönteismaailmassa alkoi saman tien tapahtua, auringon lämmittämillä rinteillä ja seinustoilla lenteli esimerkiksi kärpäsiä ja perhosia.
Monet jokien ja purojen varsilla liikkuneet ulkoilijat pääsivät seuraamaan erästä mielenkiintoista ötökkärintaman ilmiötä: oli hankikorrien massakuoriutumisen aika. Hankikorrit ovat koskikorentoja, joiden toukat elävät virtaavien vesien pohjilla.
Lajin viimeinen toukkavaihe (nymfi) kiipeää jäisistä vesistä lumelle ja edelleen rannalle sopivaa kuoriutumispaikkaa etsien. Sen löydettyään toukka tarrautuu tiukasti alustaan pää alaspäin, ja lähes saman tien sen selkänahka repeää ja esiin kömpii siivellinen aikuinen korento.
Sekin kävelee mielellään hangella ennen kuin kiipeää kivelle tai puunrungolle kuivattelemaan ja keräämään voimia. Lopulta korennot ottavat siivet alleen ainakin hetkeksi, joskaan kovin taidokkaita lentäjiä ne eivät ole. Liikkeelle on joka tapauksessa pikaisesti päästävä, sillä aikuisten korrien elämässä on vain yksi, joskin todella tärkeä tehtävä: pariutuminen ja lisääntyminen. Hyvin varhaisesta aikuistumis- ja lisääntymisrallista on epäilemättä ainakin se etu, ettei hyönteissyöjälintuja ole juurikaan harventamassa korentopopulaatioita.
Alkeelliset hyönteiset liikkuvat vikkelästi
Sokeritoukka lienee useimmille tuttu ja harmiton, lähinnä kylpyhuoneissa vipeltävä vikkeläjalkainen ötökkä. Vain jos otus on pahoin murjottu ja menettänyt tyypilliset peräsukasensa ja tuntosarvensa, voi löytäjä ihmetellä, mistä eläimestä on kyse.
Suomalaisiin koteihin on hiljalleen asettunut myös toinen kolmisukahäntäinen, paperitoukka.
Ainakin pääkaupunkiseudulla paperitoukat ovat sokeritoukkaa yleisempiä, ja on vain ajan kysymys, koska näin on myös Jyväskylän seudulla.
Haja-asutusalueille uuden lajin leviäminen on hitaampaa. Paperitoukka selviää kuivemmassa huoneilmassa kuin sokeritoukka, joten sitä voi tavata ympäri asuntoa.
Laji on selvästi karvaisempi, ja sen kolme peräsukasta ovat pidemmät ja laitimmaiset niistä sojottava tavallisesti jyrkemmin sivuille kuin sokeritoukalla. Lisäksi paperitoukan takaruumiin viimeinen jaoke on leveämpi ja pyöreämpi kuin sokeritoukalla. Paperitoukan väri ei ole niin hopeanhohtoinen kuin sukulaisensa.
Molemmat lajit ovat yökyöpeleitä ja lähtevät liikkeelle vasta hämärissä. Molemmat ovat perin kaikkiruokaisia ja niille kelpaa mikä tahansa eloperäinen leivänmuruista ja homeesta pölyn seassa oleviin hiuksiin. Kummastakaan ei ole ihmisille ja asunnoille haittaa.
Voit lähettää kysymyksiä ja havaintoja luonnosta osoitteeseen luonnossa.group@korppi.jyu.fi. Luonnossa-palstan asiantuntijoina toimivat Jyväskylän yliopiston tutkijat Jari Haimi, Heikki Helle, Saana Kataja-aho, Atte Komonen, Minna-Maarit Kytöviita ja Jyrki Torniainen sekä Ähtäri Zoon intendentti Marko Haapakoski ja luontokuvaaja Jussi Murtosaari.