Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suuri autokauppapäivä lähestyy Jyväskylässä – varovainen toiveikkuus kehystää teemapäivää

Suuri autokauppapäivä järjestetään Jyväskylässä 13. päivänä toukokuuta. Tapahtuma alkaa Seppälän Prisman ja Kauppakeskus Sepän parkkialueella kello 11 ja jatkuu kello 15:een. Suuri autokauppapäivä tarkoittaa Jyväskylän merkkiliikkeiden esittely- ja koeajotilaisuutta. Paikalla on noin 50 esittelyautoa ja saman verran koeajoon tarkoitettuja ajoneuvoja.

Autokauppapäivä osuu alan kannalta varovaisen optimismin ajankohtaan eli jonkinlaisen nousevan auringon hetkeen, sillä ensirekisteröinnit kääntyivät keväällä kasvuun. Huhtikuussa Suomessa rekisteröitiin 7 304 uutta henkilöautoa, mikä on 13,6 prosenttia enemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. Uusia tilauksia ei silti vielä synny toivottuun tahtiin.

– Valoa on näkyvissä, mikä lisää odotuksia Suureen autokauppapäivään. Toiveissa on mukava sää, jotta autouutuuksiin tutustuminen olisi mahdollisimman miellyttävästi yhdistettävissä vaikkapa lauantaiseen ostosretkeen Seppälän alueen kaupoissa. Viime vuonna monet kiittelivät Seppälän valintaa tapahtumapaikaksi nimen omaan siksi, että yhdellä vierailulla hoitui kätevästi kaksi asiaa. Sähköautot kiinnostivat kävijöitä viimeksi eniten, eikä siihen trendiin tietenkään ole nyt tulossa muutosta, sanoo Käyttöauto Oy:n myyntipäällikkö Mika Tarvainen.

Radio Keskisuomalainen tekee teemapäivästä lähetystä suorana. Radion osastolla arvotaan sadan euron lahjakortit Prismaan ja kauppakeskus Seppään.

Tapahtumaan osallistuvat Rinta-Joupin Autoliike, Jyväskylän Autotarvike, Hämeen Auto, Delta Auto, Jyväs-Caravan, Hedin Automotive/Bavaria Jyväskylä, O.K. Auto ja Käyttöauto.

Ensimmäisen kerran Suuri autokauppapäivä järjestettiin keväällä 2016. Vuonna 2020 päivä jäi pitämättä koronapandemian vuoksi ja toissa vuonna järjestettiin autokauppapäivän sijasta autokauppaviikko.