Auttaminen tekee onnelliseksi

Ystävätoimintaan osallistuva vähentää myös omaa yksinäisyydentunnettaan.

M aaret Alaranta ryhtyi aikoinaan vapaaehtoiseksi ystäväksi, kun tuttu pyysi: ”Etkö lähtisi? Sinulla olisi annettavaa.”

Nykyisin Alaranta toimii Suomen Punaisen Ristin (SPR) sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattorina ja tietää, että ihmiset on helpoin saada mukaan vapaaehtoistoimintaan henkilökohtaisella kutsulla. Massasähköpostit eivät toimi yhtä hyvin.

– Moni on ajatellut vapaaehtoistoiminnan aloittamista, mutta ei ole saanut aikaiseksi eikä ehkä tiennyt, mikä auttamismuoto olisi itselle sopivin. Sitten kun joku tulee pyytämään, on helppo lähteä mukaan, Alaranta pohtii.

Ystävätoiminta on vapaaehtoista, toisen ihmisen seurana toimimista.

Ystäviä tarvitaan vanhuksille, nuorille, maahanmuuttajille, perheille, vangeille, päihdeongelmaisille ja niin edelleen.

Yksinäisyys vaivaa monia. Joka viides suomalainen kokee olevansa ajoittain yksinäinen. Joka kymmenettä yksinäisyys kalvaa jatkuvasti. Ystäviä siis tarvitaan.

Alaranta sanoo, että ystävätoimintaan mukaan tuleva poistaa samalla omaa yksinäisyyttään.

– Tukena ovat SPR:n organisaatio ja muut vapaaehtoisystävät. Järjestämme heille myös tapahtumia.

Vapaaehtoistyö tuo tekijälleen merkityksellisyyden tunteen ja tutkimusten mukaan lisää onnellisuutta.

– Hyvä mieli auttamisesta kumpuaa moraalisesta ja eettisestä ajattelusta. Miksi olen olemassa? Haluanko vain itselle kaiken kivan vai autanko myös toisia, Alaranta miettii ystävätoimintaan osallistuvien motiiveja.

SPR:n välittämäksi ystäväksi ryhtyvä käy ensin kahdentoista tai kolmen tunnin koulutuksen.

– Jotta meillä on heihin yhteys ja tunnemme heidät. Koulutuksen aikana henkilö voi myös itse arvioida, haluaako mukaan. Kerromme, mikä kuuluu ystävätoimintaan, mikä ei. Esimerkiksi siivous- ja hoivapalvelut eivät ole ystävätoimintaa, Alaranta selvittää.

SPR:n ystävätoiminta alkoi 1950-luvulla ja on lisääntynyt jatkuvasti. Punaisella Ristillä on tällä hetkellä 9 000 koulutettua ystävää, jotka ovat tukena 26 000 ihmiselle.

Laajaa ystävätoimintaa on myös muun muassa Eläkeliitolla, Helsinki Missiolla ja sen sisarjärjestöillä, seurakunnilla sekä potilasjärjestöillä.

Seurakuntienkin ystävätoiminta on lisääntynyt. Ystävien valtakunnallista lukumäärää ei ole tilastoitu, mutta Kirkkohallituksen diakonia-asiantuntija Irene Nummela sanoo, että viime vuonna diakoniatyössä toimi 31 900 vapaaehtoista.

– Suurissa seurakunnissa vapaaehtoisten määrä on niin suuri, että seurakunta on usein palkannut vapaaehtoistyön koordinoijan. Myös pienissä seurakunnissa on nähty, että tarvitaan uudenlaisia auttamistapoja ja seurakunnat ovat ryhtyneet järjestämään yhä enemmän ystäväkoulutuksia.

Seurakuntien ystävätoiminta keskittyy paljon vanhuksiin. Ystävätoiminnan vapaaehtoiset ovat enimmäkseen naisia. Nummelan mukaan miehet hakeutuvat mieluiten käytännön tehtäviin, kuten remppatalkoisiin.

Seurakuntien ystäväkoulutuksiin osallistuvan ei tarvitse olla seurakunnan jäsen.

– Koulutusten avulla varmistamme muun muassa, että henkilö on sopiva ystäväpalveluun – hänhän käy toisen ihmisen kodissa. Vapaaehtoinen allekirjoittaa sopimuksen, jossa sovitaan, mitä hän tekee ja jossa hän sitoutuu vaitioloon ystävän asioista. Ensimmäisen käynnin aikana mukana on lisäksi seurakunnan työntekijä, Nummela kertoo.

SPR:n ystäväkoulutuksia järjestetään eri puolilla Suomea tarpeen mukaan. Siis, jos esimerkiksi seudulla on paljon yksinäisiä vanhuksia, haetaan vapaaehtoisia Tule ystäväksi vanhukselle -kursseilla.

– Myös paikkakunnilla, joihin perustettiin vastaanottokeskuksia, oli sekä tarvetta että paljon vapaaehtoisia tulossa ystäviksi maahanmuuttajille, Alaranta sanoo.

SPR:n Jyväskylän osaston ystävätoimintaa koordinoiva Päivi Polvi on huomannut, että opiskelijakaupungeissa, kuten Jyväskylässä, monet muualta muuttaneet opiskelijat hakeutuvat mielellään vanhusten ystäviksi.

Uusi auttamismuoto on nuorten verkkoystävyys. Verkkoystävyys toimii Alarannan mukaan erityisesti haja-asutusalueilla.