IS ja Me Naiset: Jari Sarasvuo jää kahden vuoden sairauslomalle

"Edessä useita leikkauksia."

MTV:n mukaan Jari Sarasvuo kertoi tiistain radiolähetyksessään Yle Puheessa, että hänen ohjelmaansa ei tulla kuulemaan ainakaan kahteen vuoteen. Sarasvuo jää kahden vuoden sairauslomalle terveydellisistä syistä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Me Naiset ja Ilta-Sanomat.

– Se johtuu terveyssyistä. Joudun turvautumaan tämmöiseen leikkaushoitoon. Toipuminen siitä sellaiseen kuntoon, mitä monologiesiintymismuoto edellyttäisi, kestänee 2019 alkupuolelle. Olen siis telakalla, remontissa, kaikenlaista tehdään, Sarasvuo kertoo.

Sarasvuo ei avannut lähetyksessä syitä tuleville leikkauksille, vaikka sanookin niiden olevan välttämättömiä.

Lähde:

Ilta-Sanomat

Me Naiset

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.