Lentoemännät: Näin käyttäydyt huonosti lentokoneessa

Tavallisella peruskasvatuksella pärjää lentokoneessa.

Ihmisten välisessä käytöksessä pätee vanha sanonta: niin metsä vastaa kuin sille huudat. Mutta esimerkiksi lentoemännät joutuvat olemaan ystävällisiä myös hankalille asiakkaille.

Ruotsalaislehti Expressen kertoo Business Insider -lehden teettämästä tutkimuksesta, jossa 60 lentoemäntää kertoi syvähaastattelussa pahimmista virheistä, joihin lentomatkustajat voivat syyllistyä. Tahtoen tai tahtomattaan:

1. Vastaa lentoemännän tervehdykseen, kun nouset koneeseen.

2. Kun henkilökunta tarjoilee ruokaa, ei heille pidä tarjota roskia.

3. Älä nosta jalkojasi seinälle tai toiselle penkille.

5. Seuraa turvaohjeiden esittelyä.

6. Kerro, miten haluat kahvisi vasta sitten, kun sinulta on erikseen kysytty haluatko maitoa ja / tai sokeria.

7. Älä mene käymälään, jos laskeutumisvalmistelut on jo aloitettu.

8. Älä pidä korvakuulokkeita korvissasi, kun puhut henkilökunnalle.

9. Älä paina henkilökunnan kutsunappia turhaan.

10. Älä vaadi erikoiskohtelua.

11. Älä kävele matkustamossa ilman kenkiä, äläkä varsinkaan mene sukkasillasi käymälään.

12. Älä vihellä tai napsuta sormiasi, kun haluat puhua henkilökunnan kanssa.

13. Älä oleta, että lentoemännät tietävät ihan kaiken myös lentokoneen lentämisestä.

Lähde: Expressen

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.