Palapelin tekemisellä on yllättävä vaikutus aivoihin

Ensin etsitään reunapalat. Laitetaan kulmat paikoilleen ja täytetään kulmien välit reunapaloilla. Seuraavaksi lajitellaan: siniset taivaankappaleet omaan kasaan ja värilliset omiinsa. Seasta noukitaan erikoisia yksityiskohtia sisältävät palat omaan kasaan.

Palapelien kokoaminen on monen kodin yhteisöllistä puuhaa joulun pitkien vapaiden aikana. Työ levitetään pöydälle, ja palojen ylle kumarrutaan porukalla. Tai se voi olla vain yhden ihmisen puuhaa, johon muilla ei ole asiaa, koska tällä yhdellä ihmisellä on systeemi.

Palapelin tekeminen on aivoille hyvää harjoitusta. Vaikka kyse on yksinkertaisesta toiminnasta, palojen etsiminen ja asettelu luo uusia hermoimpulsseja, ja ne virkistävät aivotoimintaa. Palapelin kokoamista kuvataan samanlaiseksi kuin uuden kielen oppimista.

Kokoaminen lepuuttaa aivoja, vaikka ei uskoisi. Sitä voi verrata nukkumiseen: tietoa kulkee lyhytkestoisesta muistista pitkäkestoiseen, jolloin muistin kuormitus vähenee. Unettomuudesta kärsivän kannattaa kokeilla palapelin kokoamista esimerkiksi älypuhelimen lääppimisen sijaan.

 

Anneli-koira tykkää palapeleistä, mutta on sitä mieltä, että pitäisi olla myös makupalapelejä. Nykyiset palapelit maistuvat kaikki pahvilta, eikä macarons-leivoksia kuvannut palapeli maistunutkaan yhtään leivokselta.

– Anneli haluaa huomauttaa, että hän syö vain lattialle pudonneita paloja, kaksivuotiaan länsigöötanmaanpystykorvan emäntä Hanna Siikaniemi Hollolasta tarkentaa.

Koira hymyilee mopsikasan keskeltä. Pientä suorituspainetta emännälle, kun kirjavasta palapelistä puuttuu aina pari palaa.

Hanna Siikaniemi on sitä sorttia, että se on sitten kaikki tai ei mitään. Palapelien kanssa on käynyt sama homma.

– Ostin ensimmäisen palapelin kirpputorilta. Se oli ihan avaamaton, eli kaikki palat tallella. Ainakin siis siihen asti.

 

Yleensä Siikaniemen talossa ollaan palapelien kimpussa kesällä. 1930-luvulla rakennetun maalaistalon päärakennuksen verannalla on hyvin tilaa ja valoa. Talvella palapelit levitetään tuvan pöydälle. Hämärässä tuvassa tarvitaan työvalo, että palat näkee.

– Täällä peleistä häviää aina paloja, emäntä nauraa. Mopsit eivät pompi tuvan pöydällä, mutta kissa saattaa tehdä pesän palojen keskelle.

Hanna Siikaniemi on tarkka siitä, millaisia palapelejä ottaa tehdäkseen. Makuja on monia, ja siinä missä toiset rakastavat sinisiä taivaita, loputtomia alppimaisemia ja aavaa merta, Siikaniemen tuvassa niihin ei kosketa.

– Minulla menisi hermot taivaiden kanssa. Minulla pitää olla värejä ja paljon.

Hanna Siikaniemi on palapelien suurkuluttaja, mutta jos kuva alkaa nyppiä, peli menee takaisin laatikkoon ja lähtee kiertoon. Sen ansiosta myös hänen ystävillään on palapelejä. Yksi palapeli pysyy kotona odottamassa murheellista päivää. Siihen on kuvattu eläinten suojelija, pyhä Franciscus. Tämän pelin emäntä kokoaa sitten, kun joku mopseista kuolee.

– Siitä tulee minun surutyöni, Hanna Siikaniemi toteaa.

Hän tekee työtä kehitysvammaisten perhehoitajana, ja etenkin hoidossa käyvä autistinen poika on haka pelien kanssa.

– Hän kokoaa näitä hetkessä.

 

Palapelien hankinnassa voi innostua kovastikin, kuten Hanna Siikaniemi, joka tilaa pelejä laatikollisen kerrallaan nettikaupasta. Osalla palapelien tekijöistä on pieniä vaihtorinkejä. Lahtelainen Tuulikki Norrlin on koonnut samaa palapeliä vuodesta 1975. Tänä talvena imelä amerikkalainen joulukuva on ollut kasassa jo kahdesti.

– Saimme tämän amerikanserkulta, hän toi palapelin tullessaan Suomeen jouluksi. Äitini oli innokas palapelien kokoaja, ja meillä oli tapana koota isoja palapelejä yhdessä. Myöhemmin tätä palapeliä kierrätettiin minun, sisareni ja äitini välillä, mutta jossain vaiheessa omin sen itselleni.

Jos on koonnut saman pelin jo 43 vuoden ajan, se alkaa mennä jo ulkomuistista.

– Minulla menee tähän noin neljä tuntia. Erottelen ensin palat ryhmiin, sitten aloitan kokoamisen violetista kulmasta ja etenen siitä. En tee reunoja ensin, Tuulikki Norrlin kertoo.

Puhuessaan hän silittelee kiiltävää, tukevista paloista koostuvaa peliä.

– Tämä on oikeastaan moniaistillista, suorastaan terapeuttista. Ensinnäkin, tämä on täysin turhaa työtä, josta on iloa vain itselleni. Ja kun kuva on valmis, rikon sen. Tähän voi keskittyä, mutta se ei sulje muuta pois. Ja lisäksi tämä on hyvää stressin purkua eli haluankin levittää palapelin kautta keskittymisen ja aivojen lepuuttamisen ilosanomaa.

Palapeli tuo myös muistoja.

– Joka kerta kun teen tätä, ajattelen lämmöllä Gailia, joka tämän toi. Muistan myös aina, mitä olen ajatellut tästä silloin alussa.

Surutyön nimissä paloja on yhdistelty tässäkin talossa. Tuulikki Norrlinin äiti menehtyi lokakuussa, ja sen surutyön tytär kävi läpi Kaj Stenvallin ankka-aiheisen palapelin ääressä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .