Autosi seuraava uudennos saattaa näkyä taustapeilissä

Moni autonvalmistaja uskoo videokameran avulla toimivaan peiliin, mutta hinta jarruttaa tekniikan yleistymistä.

Taustapeili tuli henkilöautoon ensimmäisen kerran lähes sata vuotta sitten. Se on yksi niistä auton varusteista, joka ei ole oikeastaan vuosien saatossa muuttunut.

Periaatteessa taustapeili on ominaisuuksiltaan kehno varuste, etenkin nykyisen katumaasturibuumin aikana. Jos kuljettaja haluaa katsoa jotakin tarkemmin taustapeilistä, hänen huomionsa suuntautuu samalla pois edessä olevasta liikennenäkymästä. Taustapeilin näkymää voivat rajoittaa monet seikat: takapenkin matkustajat, matkatavarat, auton C-pilarit tai liian pienet takaikkunat. Monet myös kääntävät pimeällä ajessaan taustapeilin vinoon, etteivät takana ajavan valot häiritse.

Nyt autoalalla ennustetaan, että seuraavana autonosien kehityskeskusteluissa on taustapeilin vuoro. Siltä odotetaan parempaa, joten avuksi otetaan uusi tekniikka.

Automotive News -lehden mukaan esimerkiksi Nissan, Subaru, General Motorsin merkit ja muutama muu autonvalmistaja ovat valmiit korvaamaan perinteisen taustapeilin videokameran välittämällä kuvalla, joka vähentää kuljettajille kiusallisia katvealueita. Uuden tekniikan etuna pidetään sitäkin, että taustapeilin voisi tuulilasin keskiosan ylälaidan sijasta upottaa vaikkapa mittariston lähelle.

Lehden haastattelemien asiantuntijoiden arviot vaihtelevat, mutta yleinen uskomus näyttää olevan, että vuonna 2019 saatetaan myydä jo lähes miljoona autoa, joissa on kameran avulla toimiva taustapeili. Kolme neljäsosaa niistä olisi niin sanottuja hybridipeilejä, joissa voi tilanteen mukaan valita, käyttääkö perinteistä peiliä vai videon välittämää kuvaa.

Uuden järjestelmän nopeamman leviämisen estää tekniikan hinta. Asiantuntijoiden mukaan uuden tekniikan hinta on tällä hetkellä noin 15 kertaa korkeampi kuin perinteisen taustapeilin, joten valmistajat tehnevät siitä maksullisen lisävarusteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.