Deltan otti brittisijoittaja

Delta-konserni on saanut uuden enemmistöomistajan. Pääomasijoitusyhtiö Emirates Stars Investment Ltd. ja Deltan pitkäaikainen omistajalta Avtovaz ovat solmineet sopimuksen, jonka mukaan Emirates Stars Investment ostaa enemmistöosuuden Deltasta.

Emirates Stars Investment tulee Deltan enemmistöomistajaksi 95 prosentin omistusosuudella. Avtovaz jää Deltan vähemmistöomistajaksi 5 prosentin omistusosuudella.

Brittiläinen Emirates Stars Investment on Delta-omistusta varten perustettu yhtiö. Emirates Stars Investmentin omistaa pieni ryhmä kansainvälisiä sijoittajia, joihin kuuluvat muun muassa Deltan nykyiset hallituksen jäsenet David Herman, Rudy Amirkhanian ja Yuri Zekster.

Emirates Stars Investment on sijoittanut Deltaan 10 miljoonaan euroa uutta pääomaa, jolla vahvistetaan yhtiön taloudellista asemaa. Pääoma suunnataan etenkin yhtiön velkojen hoitamiseen sekä Delta-Auton liiketoiminnan kehittämiseen.

Delta on tällä hetkellä yrityssaneerauksessa. Saneerausmenettelyn aikana yhtiölle laaditaan saneerausohjelma, joka vahvistetaan tuomioistuimessa arviolta viimeistään helmikuun 2010 loppuun mennessä. Deltan liiketoiminta jatkuu koko ajan normaalisti.

Delta Auto edustaa tällä hetkellä kolmea henkilöautomerkkiä: Kiaa, Ladaa ja Mazdaa sekä Iveco-kuorma-autoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.