Emilia Parviainen, 22, kuvaa autoja, koska ne eivät koskaan kieltäydy kuvauksesta

Emilia Parviainen, 22, on autokuvaaja. Jokseenkin erikoinen kuvauskohde löytyi reilu neljä vuotta sitten, kun Parviainen sai ajokortin. Hänen autonsa on valkoinen 1990-luvun BMW, joka on ollut perheessä kymmenen vuotta. Bemari on päässyt useisiin kymmeniin otoksiin erilaisissa maisemissa ja eri kuvakulmista.

Parviainen on valmistunut kuva-artesaani-valokuvaajaksi Ingmanin käsi- ja taideteollisesta oppilaitoksesta Siilinjärveltä. Kuvauksensa hän aloitti ihmisten muotokuvauksista ja luontokuvista.

Auto on hänen mielestään helppo ja kiitollinen kuvattava.

– Pysäköitynähän se ei liiku, ei osaa kieltäytyä kuvauksesta ja sen voi siirtää helposti erilaisten maisemien keskelle, Parviainen luettelee auton hyviä kuvausominaisuuksia.

Kuvattuaan omaa autoaan tutut alkoivat kysellä, voisiko hän kuvata myös heidän autojaan. Kavereiden autojen kuvaamisen lisäksi hän on alkanut kierrellä autonäyttelyissä.

 

Parviainen pitää erityisesti oman autonsa kaltaisista eli 1980-90-lukujen kantikkaista ja isoista henkilöautoista. Niiden kuvausmiljööksi sopii muun muassa hiekkatie peltomaisemien keskellä ja urbaanimaisemana graffitiseinä.

Nykyautot ovat hänen makuunsa liikaa toistensa kaltaisia.

– Esimerkiksi kaikkien nykyautojen takavalot näyttävät ihan samanlaisilta.

Väreistä paras kuvattava on valkoinen, musta on vaikein. Vuodenajoista mikä tahansa käy, mutta aivan erityisesti hän nauttii kuvata autoa syksyn ruskamaisemassa.

– Myös kesän iltavalo tuo autojen muodot hyvin esiin. Harmi vaan, että autonäyttelyt järjestetään usein aamupäivällä. Silloin auringonvalo on liian kirkas, Parviainen kertoo.

Reilut vuosi sitten hän perusti Facebook-sivun, jossa hän jakaa ottamiaan valokuvia.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa kuukauden tarjousjakso alla olevasta linkistä. Saat käyttöösi kaikki digipalvelumme sekä näköislehden.

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .