Freelander 2: Kyvykäs ja monipuolinen maasturi

Land Rover Freelander 2 on saanut uuden ilmeen ja on vuosimallin 2013 myötä aiempaa urheilullisemman näköinen.

Suurimmat parannukset löytyvät ohjaamosta, joka on aiempaa hienostuneempi. Tekniikkaa on kehitetty muun muassa sähköisellä käsijarrulla.

Valmistajan mukaan uudet värit, ulkonäön yksityiskohdat ja runsaampi varustelu tekevät maasturista entistäkin paremman.

Ohjaamon varustelu nousee aiempaa korkeammalle tasolle uuden keskikonsolin myötä, sen näytölle tulee esimerkiksi peruutuskamera.

Freelander 2 on monipuolinen auto, jonka luvataan pärjäävän kaupungissa, maantiellä ja maastossa. Ensiesittelyn yhteydessä auto saavutti Euro NCAP -törmäystesteissä ensimmäisenä luokassaan täydet viisi tähteä aikuisten kolariturvallisuudessa. Tehokkaat moottorit ja vahva kori tekevät siitä myös vetoauton.

Suomeen uutuus saadaan ennen vuoden vaihdetta. Ennakkohinnat alkavat TD4-moottorilla käsivaihteisena 45 452,10 eurosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.