Italiassa kaikki on toisin

Odottelin joskus muinoin taksia Malpensan lentokentällä Milanossa ja ihmettelin, miksi liikennepoliisilla on vyöllään ase. Eikö pillin pitäisi riittää liikennepoliisin aseeksi? Arvoitus selvisi minulle myöhemmin.

Liikennepoliisilla pitää olla Italian suurkaupungeissa tuhti tussari, jotta hän pääsee kadun yli. Taskuaseella uhaten saattaa saada liikenteen hetkeksi pysähtymään, kevytsinko tosin olisi uskottavampi. Eikä haittaa, jos tienylittäjällä lisäksi on Usain Boltin jalat.

Italialaisilla autoilijoilla nimittäin on ihan oma näkemyksensä liikennevaloista. Punainen valo ei yksiselitteisesti ole punainen. Jokainen autoilija katsoo voivansa päättää tapauskohtaisesti, mitä punaisen sävyä valo edustaa. Jos risteyksessä palaa punainen valo, mutta toisesta suunnasta ei tule autoja, kyseessä on niin sanottu suhteellinen punainen valo.

Suhteellista punaista valoa saa noudattaa tai olla noudattamatta. Joskus se jopa herättää Fiatin ratin takana aggressioita ja pakottaa kiihdyttämään. Punainen liikennevalo on siis serkku punaiselle vaatteelle, jota käytetään härkätaisteluissa (ei toki Italiassa). Härät ovat todistetusti värisokeita, Fiatien kuljettajista en tiedä.

Se ylivertaisen ajattelun merkki


Jos italialaisessa suurkaupungissa kadulla on kolme ajokaistaa suuntaansa, on aivan varmaa, että kolmelle kaistalle on ryhmittynyt rinnakkain ties kuinka moni. Ulkomaalaisesta se näyttää yhtä pelottavalta kuin pekingiläisen pikaruokakojun suosituin annos.

Italialaisen mielestä on normaalia, että kolmelle autolle kaavailtuun tilaa tunkee kuusi autoa. Se kuulemma jopa osoittaa italialaisen ajattelun ylivertaisuuden. Mikä muualla tulkitaan kaaokseksi, on italialaisten mielestä huippuunsa vietyä järjestäytymistä. Siksi kaistamaalauksissakin on kivasti säästetty: mistä se liikenneinsinööri etukäteen olisi voinut tietää, kuka milloinkin on menossa mihinkin.

Ja ihme kyllä, jotenkin liikenne toimii.

Turistin on hyvä muistaa, että jalkakäytävä ei Italian suurkaupungeissa aina ole jaloin kuljettava käytävä. On siis olemassa myös niin sanottu suhteellinen jalkakäytävä.

Suhteellisella jalkakäytävällä suhaavat skootterit, vespat ja mopot. Ja ärhäkästi muuten suhaavatkin. Suhteellisen jalkakäytävän lievempi versio on arveluttava jalkakäytävä, jossa kuolemaa halveksuva jalankulkijakin voi silleen varovasti liikkua. Mutta vastuu kaikesta siirtyy jalankulkijalle yhtä vääjäämättömästi kuin Lasse Lehtisen kirjoittamissa kirjoissa vastuu on lukijalla.

Lähtökiihdytys kuin kansallismaisema


Jokainen liikennevaloista lähtö on tietenkin kilpailu. Lähtökiihdytys on tärkeä kansallismaisema, vähän niin kuin Koli suomalaisille. Kiihdyttämällä kunnioitetaan Enzo Ferraria, edesmennyttä kilpa-autoilijaa ja Ferrari-autotehtaan perustajaa. Jos liikennevaloista olisi tarkoitus lähteä kuin mummo keinutuolista, Ferrarin tunnus ei tietenkään olisi korskaava hevonen. Se olisi keinuva mummo.

Kiihdytyskilpailu liikennevaloissa on kuitenkin vain esileikki toiselle italialaiselle perusharrastukselle eli luovalle pysäköinnille. Jos italialainen ei pysty pysäköimään määränpäänsä välittömään läheisyyteen, hän ei pelkästään häpäise itseään vaan koko sukunsa. Siksi yritystä on.

Suurkaupungissa pysäköintipaikan löytäminen kotioven tai toimiston edestä on kuin lottovoitto. Täydellisen parkkipaikan löytäjä jättää joskus pysyvästi autonsa parkkiruutuun. Sen verran suuresta statussymbolista on kyse, että kyydit työmatkoille voi sen jälkeen pummata joltakin toiselta.

Auto taitaa olla lasta helpompi


Arvot ovat nyky-Italiassa kohdallaan. Tämän vuoden tammikuussa Italiassa rekisteröitiin 200 000 ajoneuvoa. Samaan aikaan ristittiin 41 000 lasta. Täten voimme haudata myytin italialaismiehistä suurina rakastajina.

Järkevä tuo suuntaus tottakai on. Lapsi valvottaa öisin, mutta auto - tuo tosiystävä - antaa nukkua.

Autot ja liikenne -sivustolla kerrotaan, millaista liikenne EU-maissa on. Ensi viikolla on vuorossa Britannia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.