"Jos pikkutuuppaus perään maksaa kolme tonnia, jotakin on pahasti pielessä"

Viikon lukijakysymys on samalla myös hämmentynyt ihmettely.

Viime vuoden lopulla hyvin varustellun uuden henkilöauton hankkinut jyväskyläläinen lukija joutui pikkukolariin liikennevaloissa. Hän sanoo autossa istuessaan juuri ja juuri tunteneensa peräänajon. Sama tunne vähäisistä vaurioista jatkui, kun lukijamme tutki autoaan yhdessä peräänajajan kanssa. Yllätys tuli vasta, kun korjaamon asiantuntija seuraavana päivänä teki arvion vahingoista.

– Korjausmies tokaisi, että nyt taisi pieni tuuppaus osua kalliiseen paikkaan. Hajosi kuulemma sen hintaluokan tutkatekniikkaa ja sensoreita, että korjauskulut ovat noin kolme tonnia. Vanhemmassa autossa sama tälli olisi hänen mukaansa hoidettu satasilla. Tässä yhtälössä on jokin pahasti pielessä, epäilee lukijamme.

Näkyykö autojen uusien turvalaitteiden vaatima hieno tekniikka jo piikkinä kolariautojen korjauskuluissa, SVT:n vahinkotarkastaja Jari Uitto?

– Kyllä se näkyy vahinkoarvioissa, ja jatkossa tietysti yhä selvemmin. Nykyautoissa saattaa olla paljonkin erilaisia infrapunatutkia, sensoreita, antureita ja kameroita, joiden uusiminen maksaa. Ei sen kovin isolta näyttävä kolhu tarvitse olla, kun vahinkoarvio nousee pariin tuhanteen euroon, sanoo Uitto.

Kallista tekniikkaa on usein pakko sijoittaa auton puskuriin. Se on vähän ristiriitaista, sillä puskurin perinteinen tehtävä on ollut suojata auton arvokkaimpia osia.

– Kalliiksi voi tulla myös entistä älykkäämpien tuulilasien vaihto. Autoa saatetaan joutua kalibroimaan akselistoa myöten, jotta tuulilasiin liitettyjen toimintojen asetukset ovat kohdallaan.

Uitto kuitenkin muistuttaa lukijakysyjäämme siitä, että autojen turvallisuustekniikassa mennään koko ajan oikeaan suuntaan.

– Kysymys on ihmisten turvallisuudesta autossa. Ja sehän paranee aina, kun turvallisuustekniikkaa tulee lisää.

Nostaako kallis turvatekniikka salakavalasti vakuutusten hintaa?

– Siihen en ota kantaa. Olen vahinkotarkastaja, joten vakuutusten hintakehityksen arvioimisen jätän ihan muille, toteaa Jari Uitto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.