Jyväskylässä ajetaan kuluneilla renkailla

Espoossa, Kuopiossa ja Porissa ajellaan hyväkuntoisilla renkailla. Suhteessa paikkakunnalla mitattuihin renkaisiin eniten sakkorenkaita löytyi Raumalta, Jyväskylässä taas ajetaan eniten kuluneilla riskirenkailla.

Goodyearin Road Safety Tour -tieturvallisuuskiertueella mitattiin toukokuun aikana urasyvyydet 56 364 renkaasta 13 paikkakunnalla Suomessa. Yleishuomiona oli, että hyväkuntoisia renkaita oli enemmän kuin viime vuonna.

Sakkokunnossa renkaita oli eniten Raumalla, 2,2 prosenttia mitatuista renkaista. Jyväskylässä puolestaan käytetään paljon riskirenkaita, joiden urasyvyys oli alle suositellun neljä milliä, mutta kuitenkin yli laissa alarajana olevan 1,6 milliä.

Sakkorenkaita kampanjapaikkakunnilta löytyi yhdestä autosta sadasta. Hyväkuntoisia, yli viiden millin urilla varustettuja renkaita oli kuitenkin noin 67 prosentissa renkaista.

Goodyearin rengassissit mittaisivat renkaiden urasyvyyksiä vilkkailla pysäköintialueilla. Jos urasyvyys jäi alle neljän millin, auton tuulilasiin jätettiin viesti huonokuntoisten renkaiden aiheuttamista turvallisuusriskeistä.

Renkaiden huono kunto on yksi tärkeimmistä teknisistä syistä liikenneonnettomuuksiin. Varsinkin suurilla nopeuksilla ja märällä kelillä ajettaessa renkaiden pito on heikentynyt jo alle viiden millin urilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.