Kolumni: ”Tyyli ennen tarkoitusta”, ajatteli yksikätinen kuski Thaimaan serpentiinitiellä

Isäni tuttaviin kuului muinoin mies, joka oli kova liioittelemaan. Hän kertoi esimerkiksi kylätien olevan niin mutkainen, että se kiersi yhden talon kahteen kertaan.

Muita miehen bravuureja oli tarina häistä, joissa hän söi niin paljon jäätelöä, että joutui vielä seuraavanakin päivänä sulattelemaan vatsaansa hellan edessä.

Suosikkeihini kuuluu päättely siitä, kuinka litran pulloon saa mahtumaan yli litran verran nestettä. Resepti on tämä: täytetään pullo pumpulilla ja kaada pulloon muutama desi vettä. Pumpuli imee nesteen itseensä, jonka jälkeen pulloon mahtuu vielä litra vettä. Teoria oli kuulemma testattu ja oikeaksi todettu.

 

Mutta siis. Mutkainen tie. Olin reissussa Pohjois-Thaimaassa ja siirryin vuorten keskellä olevasta kaupungista toiseen. Tie oli niin serpentiiniä, että se tuntui oikeasti kiertävän samat kukkulat kahteen kertaan. Vasemmalla puolella sijaitsevan ratin takana istui nuori ja ihastuttavan maltillinen kuski. Kuskilla oli ikää ehkä 20 vuotta, mutta ajotyylin perusteella iäksi olisi voinut veikata lukua 80.

Vanhana Hiace-kuskina aloin tosin epäillä, ettei ajotyyli johtunut pelkästä maltista. Auto murisi ja mylvi välillä varsin tyytymättömästi. Autioilla tien pätkillä yritin olla ajattelematta tätä. Matkan katkeaminen noin 37 asteen lämmössä ja kaukana kaikesta ei tuntunut kivalta haasteelta. Myöskään mietteet mahdollisista jarruongelmista eivät lämmittäneet sydäntä jyrkissä serpentiinimutkissa.

Joissakin vaiheessa kuskimme rauhallisuus saavutti jo humoristisia asteita. Kun tiessä oli kuoppia, kulku muistutti ajamisen sijaan hiipimistä.

Välillä kuski jopa jalkautti oppaan tielle tarkkailemaan tilannetta.

Minusta kuopat näyttivät siltä, että ne voisi ylittää Hiacella noin 60 kilometrin nopeudella.

Kun kuski sitten käskytti koko porukan pihalle, ymmärsin vilkaista autoa vähän tarkemmalla silmällä. Nuorta kuskiamme ei huolettanut auton mylvintä vaan sen helmat. Siinä missä hän oli tuunannut sisätiloja discovaloilla, oli hän myös kohentanut ulkoista habitusta ylimääräisillä helmapelleillä ­ tai pikemminkin -plekseillä.

Auto näytti madalletulta, vaikka ei sitä varsinaisesti rungoltaan ollutkaan. Ylimääräiset helmat takasivat kuitenkin sen, ettei auto kestänyt kuoppia ja kynnyksiä. Ajatuksena kaiketi oli, että ”tyyli ennen tarkoitusta”.

Nähdäkseni moisessa tuunauksessa on yhtä paljon järkeä kuin jos ostaisi kumisaappaat ja koristelisi niitä tekemällä varsiin reikiä.

 

Kuskimme oli hankaloittanut ajoaan myös ripustamalla peiliin valtavan kokoiset kulkuset. Pyhin tekstein koristellut kulkuset olivat matkassa tuomassa turvaa, mutta käytännössä ne vain häiritsivät kuskia. Jokaisen töyssyn ja mutkan kohdalla, kuski tarttui roikottimiin kädellään. Serpentiinitiellä mutkia oli tiuhassa, joten käytännössä kuski oli yksikätinen.

Kun kuski ei ehtinyt tarrata kulkusiin, auton täytti armoton kilinä, joka säikäyttäisi joulupukinkin. Enemmän kuin asiakkaita, tämä häiritsi kuskia. Tähänkin sopisi mielestäni vertaus reikäisistä kumisaappaista tai 90-luvulla kuulemani äidin neuvo lapselle, joka painoi ajatuksissaan tuolinjalkaa varpaittensa päälle: ”Älä itsellesi kiusaa tee”.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .