Kolumni: Dominikaanisessa tasavallassa kolarit ehkäistään soittamalla torvea ja keltainen viiva on vain suositus

Ajelin tovi sitten ympäri Dominikaanista tasavaltaa usean kuskin kyydissä. Ensimmäinen ajaja oli harvasanainen mies nimeltään Jeesus, jonka potentiaalisesta taidosta englanninkielessä en parin päivän aikana päässyt selvyyteen.

Auto oli tien kuopissa iloisesti helisevää mallia oleva kiinalainen Yutong ja Jeesuksella kolmen kohdan ajotapa: a) Jeesus on teiden kuningas, b) kaikki muut ovat väärässä ja c) hitaus on merkki heikkoudesta.

Yksityiskohtaisia sääntöjä oli enemmänkin. Näitä olivat esimerkiksi se, että keltainen viiva ei ole kielto vaan suositus.

Pitkät päällä voi ajaa niin kauan kunnes vastaantulevien valojen vilkuttelu alkaa ottaa omiin silmiin.

Kolarit voi ehkäistä sillä, että soittaa alituiseen torvea, jotta muut tietävät, että kuningas tulee.

Mopoilijat, joita liikenteessä on tuhansittain, ovat toisen asteen kulkijoita ja ne voi helposti ohittaa siten, että auton peili melkein osuu kuskin olkapäähän.

Jeesuksen olemuksesta uhkuivat ammattiylpeys ja nöyristelemättömyys. Siksi ainakin tulkitsin sen, että kun Jeesus ensimmäisenä päivänä jätti pitkästä lentomatkasta uupuneen seurueen täysin väärälle hotellille ja kaasutti pois, hän kommentoi asiaa seuraavana päivänä pelkällä huolettomalla hola-tervehdyksellä. Että terve vaan. Tässä sitä ollaan.

Kyse ei ollut siitä, etteikö Jeesus olisi tiennyt mokanneensa. Kuljetusliikkeen keulahahmo oli häntä kyllä asiasta ripittänyt. Samaisella hola-tervehdyksellä Jeesus kuittasi myös alituiset myöhästelyt, jotka johtuivat kaiketi siitä, että dominikaanisten minuutti on 60 sekunnin sijaan pituudeltaan vähintään 100 sekuntia. Joidenkin paikallisten mukaan jopa 120.

Kertaalleen matkalla osui eteen Jeesuksen lailla kovapäinen kuski. Tämä mateli edessämme hitaasti, ja ohituspaikoissa valtasi koko tien siirtymällä keskemmälle. Jeesus mutisi jotain itsekseen. Intonaatiosta päättelin, että puhe sisälsi melkoisen valikoiman ärräpäitä.

Osa 7-päisestä seurueestamme päätti tässä vaiheessa ottaa nokoset. Tieto nimittäin lisää tuskaa silloin kun tilanteeseen ei voi mitenkään vaikuttaa.

Kokemukseni mukaan machokulttuurissa kuskille valittaminen tekee miehestä joko astetta vaarallisemman ajurin tai mieltään osoittavan pikkupojan. Ajoturvallisuuden kannalta kumpikaan ei ole hyvä. Niinpä tyydyin lähettämään suojelutoivomuksia kuskin kaimalle, äiti maalle ja vähän sängynalusmöröllekin.

Näin jälkikäteen ajatellen, olisin ehkä vieläkin Dominikaanisessa ja matkalla kohteesta A paikkaan B, jos kuskina ei olisi ollut Jeesus. Kaahailusta huolimatta etenimme nimittäin yhtenäkin päivänä parissa tunnissa vain noin sata kilometriä.

Vaikka tiet olivat noin periaatteessa hyväkuntoiset, eivät ne mitään moottoriteitä olleet. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, ei auton nopeuskaan ehkä valtava ollut vaikka Jeesus tuntui jatkuvasti huutavan ”hanaa”. Kun väylät ovat kapeita, kaistalla mopoja kyytiläisineen, talon pihoissa tielle norkoilevia kanoja, koiria ja ihmisiä sekä tiessä jatkuvasti hidastetöyssyjä, tuntuu matalampikin vauhti liialliselta.

Lopuksi sanottakoon, että Dominikaanisesta tasavallasta löytyi myös hyväkuntoisia teitä ja maltillisia kuskeja. Jeesuksen jälkeen rattiin tarttuneet miehet olivat rauhallisuudessaan melkein nössöjä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .