Kolumni: Johan nyt on markkinat

Torilla tavataan, mutta liian harvoin. Siihen vaaditaan Suomen jääkiekkomaajoukkueen maailmanmestaruus eikä niitä ole osunut kuin kaksi 2000-luvulle.

Kultamitali käynnisti riehakkaan juhlan, joka oli kuin vappu, juhannus ja joulu yhtenä päivänä. Villiä menoa ihmeteltiin maailmalla, että johan nyt on markkinat.

Jyväskylässäkin tori täyttyi urheilujuhlasta. Porukkaa oli paljon ja meno oli märkää. Suihkulähteellä oli sutinaa ja Torikunkku-patsaalla oli eniten kavereita kuin ikinä.

 

Monissa kaupungeissa ollaan huolissaan vanhoista patsaista, että miten ne kestävät juhlahumun. Tunnustan, että kapusin minäkin Kolmen sepän patsaalle vuoden 1995 kultajuhlissa Helsingissä, mutta siellä ne onneksi takovat edelleen.

Jyväskylässä tuskin ollaan Torikunkusta huolissaan. Se on lähes 12-metrinen graniittijöpökkä, jota voi heittäytyä halaamaan, mutta kiipeily vaatii enemmän kuin pari promillea. Jotkut saattavat jopa toivoa, että juhlisivat patsaan piloille, niin ei tarvitse miettiä sille sijoituspaikkaa, kun tori siirtyy Asema-aukiolle.

Keskisuomalaisen uutisessa vuodelta 2011 kerrottiin, että torikauppiaat haluaisivat siirtää Torikunkun muualle tilaa viemästä. Melko ironista, kun puhutaan aukiosta, jonka ongelma on, että siellä on liian autiota.

 

Uusi uljas tori. Asema-aukion uskotaan vetävän paremmin väkeä kuin torin nykyinen paikka Harjun kupeessa. Katsoin hienon 3D-mallin tulevasta torimiljööstä. Se näytti modernilta ja siistiltä, mutta houkuttavuudesta en ole varma.

Vaikutti enemmän läpikulkuaukiolta kuin eläväiseltä kauppapaikalta. Videolla käveli ihmisiä kännykkä korvalla tyhjien torikatosten ohi. Missä ne kauppiaat luuraavat? Laittakaa nyt muutama malliksi, niin näyttää vähän toiveikkaammalta.

Torista ei voi puhua ilman toriparkkia. Vaikka kaupunkikaavassa on kauniimpaa kävellä ja pyöräillä, ei torikauppa pyöri ilman autoja. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten pysäköinti aiotaan ratkaista siten, että uuden torin vetovoima todella toimii.

 

Pysäköinnistä puheen ollen, oletko huomannut, että keskustassa on alennettu hintoja? Jyväs-Parkki kampanjoi, että P-taloissa saa pysäköidä kahdeksi tunniksi yhdellä eurolla iltaisin. Jopa siinä kalleimmassa eli Sokoksen P-talossa on nyt alennetut taksat.

Kuulostaa hyvältä. Olikin jo aika unohtaa ne hintavertailut muihin kaupunkeihin ja ryhtyä tositoimiin. Vielä kun saadaan Jyväs-Parkin taksamittareita rukattua siten, että autoilija maksaa P-taloissa todellisista minuuteista eikä alkavista tunneista, niin se olisi iso edistysaskel. Minuuttihinnoittelua tukee jo käytössä oleva Moovy-sovellus, joka laskuttaa katupysäköinnistä tarkalleen eikä abouttiarallaa.

 

Uudelle torille toivon kaikkea hyvää, kun se valmistuu. Toivottavasti torilla tavataan useamminkin kuin kultajuhlissa ja kauppa käy.

Leijonat lähtevät saalistamaan ensimmäistä olympiakultaansa vuonna 2022. Sitä odotellessa bilevinkiksi, että Torikunkku täyttää 30 vuotta jo tämän vuoden marraskuussa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .