Kolumni: Peltipoliisien tuijotus saa jalan jarrulle

Autoileva kansa on jakautunut kahtia. Peltipoliisien kannattajat sanovat, että automaattisakottajat ovat täysin oikealla asialla lain kouran jatkeena. Heidän mielestään kaikki tiet voitaisiin miinoittaa kauttaaltaan kameroilla, koska laki on laki ja nopeusrajoitukset on tehty noudatettaviksi.

Jos kamera välähtää, se on kuljettajan oma vika ja seuraamus oikeutettu. Kannattajien motto on, että ei ylinopeutta, ei ongelmia.

 

Peltipoliisien kritisoijat puolestaan syyttävät, että kamerapöntöt ovat enemmän raharosvoja kuin liikenneturvallisuuden ritareita. Heidän mielestään kiristynyt valvonta haittaa liikenteen sujuvuutta, koska kameratolpilla jarrutellaan ja ajetaan alinopeutta sakkojen pelossa.

Vastustajien mielestä peltipoliisit eivät pysty poistamaan liikenteen todellisia ongelmia, kuten rattijuoppoja, kauhukaahareita ja kännykkäkuskeja.

 

Uusista tehokkaammista nopeusvalvontakameroista on kohistu jo ties kuinka kauan. Niitä on paalutettu noin 40 kappaletta tieosuuksille, joilla ei ole ollut kameravalvontaa. Viime viikolla ensimmäiselle superpeltipoliisille annettiin lupa välähtää valtatie 6:lla Kouvolan seudulla.

Nelostiellä Jyväskylästä etelään päin tuijottaa 20 kameratolppaa, joita ei ole vielä aktivoitu.

 

Olen pari kertaa ajanut Jyväskylästä Helsinkiin kameroiden kunniakujan läpi eikä tunne ollut miellyttävä.

Jos valvontakamerat olisivat toimineet, niin jossain kohtaa olisi varmasti välähtänyt ja kerronpa miksi.

Nopeusrajoituksen alentuessa maantiellä esimerkiksi 80:stä 60:een nostan yleensä jalan pois kaasulta. Tai jos käytössä on vakionopeussäädin, säädän nopeutta pikaisesti painikkeilla.

Kun moottorijarrutuksen tekee ennakoiden, se riittää yleensä hiljentämään vauhdin esimerkiksi risteykseen tultaessa.

Uusien kameratolppien sijoittelu ei jätä varaa rentoon kruisailuun. Ajostani tuli töksähtelevää, koska piti jarrutella.

Kamera oli paikoittain niin lähellä 60:n nopeusrajoitusmerkkiä, että reagointiaika jäi lyhyeksi.

En ollut ainoa töksäyttelijä, sillä myös edessäajavien jarruvalot välähtelivät, vaikka tiellä ei ollut mitään esteitä.

 

Nelostiellä ajaessani huomasin, että kamerat luovat itselleni stressiä – eivät turvallisuuden tunnetta.

Mietin, että miksi panostetaan vain valvontaan ja rankaisemiseen eikä laisinkaan autoilijoita opastaviin nopeusmittauspisteisiin. Niitä ei tullut vastaan yhtäkään.

 

On selvää, että peltipoliisit hillitsevät vauhtia, ainakin hetkellisesti.

Mutta kuinka pitkälle sakkojen pelolla pötkitään liikenneturvallisuuden kannalta, siitä en ole varma.

Toistaiseksi minun on vaikea laulaa peltipoliisien kannattajajoukossa. Kuten elämässä, kannatan myös liikenteessä enemmän joustavuutta kuin ehdottomuutta, ja kameran kanssa on hankala neuvotella.

Satunnaisen lipsahduksen hinta, jota myös rikesakoksi sanotaan, on nykyään 140–170 euroa alle 15 kilometrin ylinopeuksissa. Se on riittävän tehokas kannustin ajamaan nätisti eikä lisää tiukennuksia tarvita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.