Kolumni: Taksikuskiksi tahtomattaan

"Auton ovi retkahti auki ja nuoruutensa jo jonnin aikaa sitten taakse jättänyt naikkonen istahti pelkääjän paikalle", kirjoittaa Riikka Mahlamäki-Kaistinen.

Helsinkiläinen tuttavani lähti aamulla asioille. Alla oli kohtalaisen tuore ajoneuvo. Se sellainen vielä uudelta tuoksuva malli, jonka kojelaudalta tulee vielä pyyhkäistyä sille leijailleet pölyhiukkaset.

Liikennevaloissa seisoessaan nainen upposi ajatuksiin. Mietti ehkä lasten joululahjoja. Tai jos sattui olemaan kevät, niin kesälomamatkaa. En muista mihin vuodenaikaan tässä oltiin liikkeellä. Sen kuitenkin muistan mitä seuraavaksi tapahtui.

Auton ovi retkahti auki ja nuoruutensa jo jonnin aikaa sitten taakse jättänyt naikkonen istahti pelkääjän paikalle. Hän katsoi naista silmiin ja kertoi minne pitäisi mennä. Sitten valot sammuivat ja pää repsahti rinnalle. Takana oli ilmeisen kostea yö, joka oli jatkunut pitkälle aamupäivään. Nyt väsytti ja kotiin oli päästävä.

Tuttuni ei tiennyt miten toimia. Vaatia naista poistumaan, soittaa poliisille vai ajaa vain eteenpäin. Tovin asiaa ajateltuaan hän tuli siihen tulokseen, että pääsisi helpoimmalla, jos veisi naisen tämän ilmoittamaan osoitteeseen. Onneksi matka ei ollut pitkä, eikä kuskillakaan kovaa kiirettä minnekään.

Yöperhonen heräsi tovin päästä. Auton keinunta tuntui ilmeisesti vähän epämukavalta, sillä yölliset nautintoaineet pyrkivät ylös. Nainen nieleskeli ahkeraan ja kaivoi sitten laukusta – minkäs muunkaan kuin – Koskenkorva-pullon.

Ystäväni yritti tässä vaiheessa toppuutella matkustajaa. Että kannattaakohan sitä nyt lähteä lisää hörppimään, kun aikaisemmatkaan eivät meinaa sisällä pysyä.

Neuvot menivät naiselta ohi ja hän otti reippaan kulauksen pullosta. Nyt autossa tuoksui vanhan viinan lisäksi myös uusi. Onneksi ei kuitenkaan sentään oksennus, ystäväni varmasti ajatteli.

Muutaman harhaanajon jälkeen juhlijan kotitalo löytyi ja nainen hyppäsi kyydistä. Hän ei kiitellyt vuolaasti suojelusenkeliään, vaan talsi hoiperrellen kotiaan kohti.

Kuten kunnon taksikuskin täytyykin, tuttavani seurasi vielä katseellaan, että nainen varmasti pääsi taloon sisälle. Tarkemmin ajatellen oli siis ehkä kuitenkin talvinen ja kylmä keli – ei kesäpäivä, jona köllähdys nurmelle ei olisi ollut kovin vaarallista.

Kyyditettävän asenteesta päätellen vauhdista otettu kyyti oli hänelle arkinen toimenpide. Jos moista keinoa käyttäisi mies, olisi tilanne kuitenkin heti ihan toinen. Veikkaan, että moni kuski pelästyisi pahan kerran, jos kyytiin tunkisi humalainen mies.

Tuttavani taisi hämmentyä kovasti tästä naisihmisenkin kuskaamisesta. Kesti nimittäin monta päivää, ennen kuin hän kertoi tapahtuneesta miehelleen. Tämä johtui kuitenkin kaiketi ennen kaikkea siitä, että taksina toiminut auto oli nimenomaan miehen ajoneuvo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.