Kuorma-autojen sähköistyminen on mutkikkaan polun päässä

Täyssähköisten henkilöautojen yleistymisestä Suomen maanteillä on puhuttu vuosikausia. Sähköautojen buumin odottaminen on muuttunut jo vähän vitsiksi, koska jokaisessa autoalan tapahtumassa ennustetaan sähköisen vyörytyksen alkavan ihan pian.

Myös hyötyajoneuvojen uskotaan sähköistyvän. Tuleeko siitäkin ikuisuuskeskustelu ja loputon odotus?

– Raskaan kaluston sähköistämisestä kannattaa toki keskustella, mutta siitä ei kannata vielä innostua liikaa. Aikaa kuluu paljon ennen kuin 60-tonniset autot kulkevat pelkällä sähköllä jokapäiväisiä kuljetuksia hoitamassa.

– Pienempiin jakeluautoihin ja linja-autoihin täyssähköisyys tulee nopeammin, mutta niidenkin tarpeisiin on akkuteknologian kehityttävä vielä isoin askelin, sanoo Scania Suomi Oy:n tuotepäällikkö Mika Jukkara.

 

Useat autonvalmistajat myöntävät painivansa ankarasti täyssähköisten kuorma-autojen tuotekehityksessä. Ensimmäisenä tuotettaan vilautti noin vuosi sitten Tesla, jonka kuorma-auto voi valmistajan mukaan liikuttaa jopa 36 tonnin lastia. Tesla lupaili ajoneuvon akun riittävän noin 800 kilometrin ajoon täydellä kuormalla ja maantievauhdilla.

– Tesla esitteli hienon yhdistelmän, mutta kehitystyö taitaa silläkin suunnalla olla edelleen kesken.

– Nykyisen teknologian mukaisten akkujen käyttöikä olisi kuorma-autoissa kaksi tai kolme vuotta. Ja kun riittävän akkupaketin hinta on tällä hetkellä noin 50 000 euroa, ei kaupallisia edellytyksiä oikein vielä ole, Jukkara toteaa.

Jukkaran mukaan muitakin epävarmoja tekijöitä on. Suomen talvi tuo lisäongelmia täyssähköiseen raskaaseen liikenteeseen, jossa akkukapasiteetin olisi muutenkin oltava suuri.

– Toisaalta on hyvä muistaa, ettei tarvitse kuin lentää Tukholmaan, niin Arlandan lentokentällä näkee jo matkustajia kuljetettavan hybridibusseilla. Sekin riittää todisteeksi, että jossakin vaiheessa myös täyssähköiset bussit tulevat, mutta uuden tekniikan aikataulujen ennustaminen on lähinnä arvailua.

 

 

Scanialla on tarjota laaja vaihtoehtoisten polttoaineiden mallisto.

– Kun sähkö on vielä kaukainen asia, voi lähipäästöjen vähentämiseen kaupunkiympäristössä pyrkiä muilla vaihtoehtoisilla polttoaineilla. Esimerkiksi kaasuautot ovat Suomessa yleistyneet muutamassa vuodessa ripeästi, ja hyvillä mielin tuomme niitä yhä enemmän Scanian laajentuvaan kaupunkimallistoon.

Jukkara kuitenkin muistuttaa, että ympäristöarvoja kunnioittavan kannattaa olla kaasuautovalinnoissakin tarkkana.

– Polttoaineen tuotantotapa vaikuttaa päästöjen kokonaismäärään. Maakaasu on monin tavoin öljyn kaltainen energianlähde, jota porataan maan uumenista ja se on Suomessa aina tuontituote. Toisin kuin maakaasu, täysin kotimainen biokaasu ei vapauta ilmakehään uutta hiilidioksidia, toteaa Jukkara.

Perinteisten polttoaineiden lisäksi Scaniat voivat liikkua biodieselillä, parafiinisellä dieselillä ja etanolilla.

Jukkaraa kiinnostavat myös polttokennostot, mutta...

– Meidän yhtiömme insinöörit kertovat, että raskaalle kalustolle riittävän vetykennoston hinnaksi tulisi noin 220 000 euroa. Tämä siis lisäkustannuksena muiden valmistuskulujen päälle.

 

Mika Jukkara korostaa, että onpa liikkeellä millaisella autolla tai voimanlähteellä tahansa, jokainen voi tehdä autoillessaan oman ympäristötekonsa.

– Taloudellinen ajotapa on ympäristöystävällinen jo sinänsä, sillä raskas kaasujalka ja nykivä ajotyyli näyttäytyvät aina suurina päästöinä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .