Kuuluisasta Opel-paljusta tulee entistä tykimpi

Kun Arto Mäenpää latasi nettiin videon rakentamastaan Opel-paljusta, alkoi puhelin soimaan Sumiaisissa. Tee-se-itse-mies sai julkisuutta valtakunnan autopalstoilla ja yli maan rajojenkin. Viime joulukuun rumban jäljiltä on elämä palautunut entiselleen. Autotallissa palavat valot yömyöhään: Mäenpäällä on taas projekti päällä.

Työn alla on sama Opel Calibra, josta hän jalostaa entistä tykimpää paljua American Car Showta varten. Pääsponsorina on Alpine, joten luvassa on runsailla poppikoneilla varusteltua paljukyytiä. Mäenpää antaa kiitosta myös Car Customsin Taneli Ritaselle, joka on ollut isona tukena projektissa.

Tallissa haisee lasikuitu, joka on vielä tahmeaa. Mäenpää on työstänyt pari päivää kaiutinkoteloita. Hän kiertää Opelia ja kertoo visiostaan, joka on piirtynyt päähän.

– Taakse laitan kaksi venekaiutinta. Etuosaan tulee kuusi plus kaksi kaiutinta ja kolme subbaria, ja etupuskurin alle viisi vahvistinta.

Paljussa oli jo aiemmin musiikkilaitteet, led-valot ja muuta kikkailua. Kylpemään mahtui jopa kahdeksan henkilöä. Perusteellisen pohjatyön päälle on nyt hyvä rakentaa uutta ja silotella vanhaa.

Mäenpää haluaa, että pääsiäisenä Helsingin messuhallin Opel-osastolla seisoo viimeisen päälle tehty palju.

– Ei sinne puoliksitehtyä viitsi viedä, kun on sponsoreitakin mukana. Seuraavaksi veistän auton muotoja ja silottelen ulkokuorta. Automaalaamoon on aika varattu maaliskuussa.

Mäenpää muistelee, että hän sain ensimmäisen autonsa noin 12-vuotiaana. Siitä lähtien on tullut rassailtua kaikenlaista. Yleensä Opeleita, kymmenittäin ellei jo satakin ole mennyt puhki.

– Nyt naurattaa, kun muistaa, mitä nuorena sohelsi, mutta ilman niitä opetteluja, en pystyisi tällaisia projekteja tekemään.

Koulutukseltaan Mäenpää on koneasentaja. Omiin projekteihin on aikaa, kun työ traktoritehtaalla päättyi eikä uutta paikkaa ole vielä löytynyt. Tallissa odottaa keskeneräinen Opel Senator, pihassa on toinen varaosa-autona, ja osia on kertynyt kasoittain.

– Käytän hyödyksi kaikkea, mitä nurkista löytyy ja kavereilta saa. Keksin itse paljon juttuja ja kun onnistun, se lisää intoa. On hyvä, että sponsoreiden avulla voin tehdä nyt kunnon osilla. Se helpottaa kuluissa.

Mäenpää on monen taidon mies. Käsillä tekeminen on hänelle kutsumus, johon ei kyllästy, vaikka projektien parissa on kulunut tuhansia tunteja. Autojen rakentaminen olisi unelma-ammatti, jos sillä leipänsä pystyisi hankkimaan.

– Ikinä ei tarvi lähteä tallista ovet paukkuen. Jos joku juttu menee perseelleen, sitä miettii pari tuntia sängyssä, että miten sen ratkaisee huomenna.

Vaihtelua autohommiin tuo oman moottoripyörän rakentaminen. Se seisoo Mäenpään kotona, varastoksi tuunatussa makuuhuoneessa, siinä sorvin vieressä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.